perjantai 19. tammikuuta 2024

Talven vitamiineja salaatissa

Mietin pitkään salaattia loppiaisen lounaalle. Peura ja punaviinikastike olisivat aika tuhtia ruokaa, joten salaatti saisi olla raikas. Ensin mielessä kävi appelsiini-sipulisalaatti, mutta se tuntui liian arkiselta. Jääkaapissa olevan puolikkaan granaattiomenankin voisi käyttää. Ruokaostoksilla ollessa silmäilin jo pinaattipussia, kun katseeni osui lehtikaaliin, harvemmin käyttämääni vihannekseen. Ainekset olivat siis kasassa

APPELSIINI-GRANAATIOMENA-LEHTIKAALISALAATTI 
(kolmelle)

1 punasipuli
2 appelsiinia
1/2 granaattiomena
200g lehtikaalia
oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

1. Kuori ja viipaloi sipuli. Kuori appelsiinit ja leikkaa lohkot kalvottomiksi. Ota leikatessa valuva mehu talteen ja tee siitä kastike salaatille maustamalla suolalla ja mustapippurilla ja lisäämällä oliiviöljyä. Lisää sipulit kastikkeeseen ja sekoita
2. Halkaisen granaattiomena. Ota iso kulho ja lihanuija. Käännä granaattiomena siemenpuoli alaspäin kämmenelle ja naputtele lihanuijalla, kunnes siemenet ovat irronneet. Poista mahdolliset kalvot
3. Riivi lehtikaalista lehdet irti lehtiruodista. 
4. Lisää lehtikaali kastikkeeseen ja sekoita. Levitä lehtikaali tarjoiluvadille ja nostele päälle appelsiinilohkot, ripottele granaattiomenan siemenet pinnalle

Valmistusaika: 15 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti