lauantai 29. kesäkuuta 2019

Tuoreempia perinteitä

Alkukesän suosikiksi on meillä noussut mansikka-fetasalaatti. Ensimmäisen kerran sitä syötiin mökillä haukipihvien, ruotsalaisten varhaisperunoiden ja korvasienimuhennoksen kanssa. Mansikatkin olivat silloin ruotsalaisia ja kesäsipulin tilalla punasipulia. Juhannuksen salaatissa mansikat olivat Uusi-Riihijärven tilalta. Viime keskiviikkona vein salaattia tiimini kesäjuhliin. Teemana oli kyllä alueelliset perinneruuat, ja muiden tuomiset sen mukaisia: makeaa juhannusjuustoa, kalakukkoa, poropiirakkaa, saaristolaisleipää sekä Sorsapuiston silakoita. Koska perinteen ikää ei määritetty, sai tämä salaatti edustaa tuoreempaa perinnettä. Salaatti toimii tuoreen leivän tai savulohen tai vaikka grillimakkaran kanssa. 

MANSIKKA-FETASALAATTI

500g mansikoita
250g kirsikkatomaatteja
150g fetajuustoa
pari kesäsipulia (puna)
puolikas sitruuna
20 basilikan lehteä
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria myllystä
(muscovado) sokeria

1. Puolita kirsikkatomaatit. Poista mansikoista kanta ja puolita/ lohko neljään osaan. Kuutioi feta. Hienonna sipuli. Kääri basilikanlehdet sikariksi ja viipaloi
2. Valmista sitrusvinaigretti: Raasta sitruunankuori ja purista mehu (2 rkl), lisää  (6 rkl) oliiviöljyä, muutama kierros suolaa ja mustapippuria myllyistä skeä ripaus muscovadosokeria. Sekoita hyvin 
3. Laita mansikat, tomaatit, sipuli, feta  ja basilikanlehdet kulhoon, kaada kastike päälle ja sekoita

Valmistusaika: 20 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti