keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Arkiruokaa ja pihvin kierrätystä

Kun neljän hengen taloudesta, tai oikeastaan viiden, jos teinin tyttäystävä lasketaan mukaan, tulee kolmen hengen talous, joutuu tosissaan opettelemaan pientalouden ruuanvalmistamista. Ellei toki halua syödä samaa ruokaa viikkoa. Toistaiseksi  olen vain muutaman kerran onnistunut ostamaan ja valmistamaan yhdellä kerralla syötävän aterian. Kun ruokaa valmistuu kuitenkin liikaa, kannattaa heti  miettiä miten pienellä kierrätyksellä saisi uudenlaista. Isänpäiväksi grillasin entrecotee-pihvit ja tein valkosipuliperunoita. Ostin pihvit valmiiksi leikattuina. Koska ne olivat kahden kappaleen pakkauksissa, ostin tietenkin 2 pakkausta. Varsin reilut pihvit, mutten ajatellut sen enempää. Yrittäjä söi yhden pihvin, neiti ja minä puolitimme toisen. Kaksi pihviä siis jäi. Yrittäjä söi maanantain lounaaksi osan toisesta pihvistä ja loput perunoista. Ja vieläkin oli jälkellä puolitoista pihviä. Tiistaina piti päästä pihveistä eroon. Mikä on parempi tapa kuin pyttipannu, tällä kertaa itämainen versio, eli wokki. Tätäkin tuli liikaa eli yrittäjä söi loput keskiviikon lounaalla


NAUDANLIHAA JA NUUDELEITA

200g kypsää naudanlihaa
4 kiekkoa nuudeleita
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
punainen chili
parsakaalia
rypsiöljyä
teriyakikastiketta

1. Kuori ja suikaloi sipulit. Irrottele parsakaalista kukinnot. Halkaise chili, poista siemenet ja kuutioi. Leikkaa naudanliha suikaleiksi
2. Keitä nuudelit paketin ohjeen mukaan ja jäähdytä
3. Keitä parsakaalin kukintoja viitisen minuuttia
4. Kuumenna wokki, lisää öljy, naudanliha, sipulit ja puolet chilistä. Paista muutama minuutti koko ajan sekoitellen. Lisää nuudelit ja teriyakikastiketta sekä parsakaalin kukinnot. Sekoita ja jatka paistamista muutama minuutti. Viimeistele lopulla chilillä

Valmistusaika: 15 minuuttia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti