sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Toivottavasti edes kerran vuodessa

Kaalikääryleet, kuten kaaliruuat yleensäkin ovat sekä omia, että yrittäjän lempiruokia. Silti näitä perinteisiä suomalaisia kaaliruokia; -kääryleitä,-laatikkoa tai vaikkapa lammaskaalia tulee tehtyä vain kerran vuodessa ja yleensä vielä vuorovuosina. Ruuathan eivät ole edes vaikeita valmistaa, kieltämättä kyllä varsin aikaa vieviä. Tulos kyllä palkitsee vaivan. Käytän laatikossa ja kääryleissä ohraryynejä, riisihän toimii yhtä hyvin, mutta ruoka on mielestäni ohraryyneistä valmistettuna maukkaampi.




KAALIKÄÄRYLEET

iso kaali ( > 2kg)
vettä, suolaa
*
rypsiöljyä
700g jauhelihaa
2 isoa sipulia
2dl kokonaisia ohraryynejä 
(vettä & suolaa keittämiseen)
2 tl kuivattuameiramia
1 1/2 tlvalkopippuria
 2 tl paprikajauhetta
2 tl suolaa
*
siirappia
kaalinkeitinlientä

1. Kuori ja hienonna sipuli. Lämmitä paistinpannu. Lisää pannulle rypsiöljyä ja jauheliha & sipuli. Paista jauheliha murumaiseksi. Mausta
2. Keitä ohraryynit paketin ohjeen mukaan
3. Poista kaalista kanta n 5 cm syvyydeltä. Laita kaali kiehuvaan suolalla maustettuun veteen. Irrottele lehtiä ulommista alkaen sitä mukaa kun ne pehmenevät. Kun lehdet alkavat olla liian pieniä kääryleiksi, käytä kaali täytteeseen. Hienonna jäljelle jäänyt kaali pieneksi 
4. Sekoita ohra ja kaali jauhelihaseokseen. Tarkista maku
5. Veistä kaalinlehtien ruotia tarvittaessa ohuemmaksi
Laita kullekin kaalinlehdelle 2 rkl täytettä
Kierrä kaalinlehteä täytteen kanssa 1/2 kierrosta,
taita molemmilta puolilta lehden reunat täytealueen alle
Jatka kiertämistä kunnes kääryle on valmis
6. Lado kääryleet uunivuokaan. Valuta päälle siirapista ja kaalinkeitinliemestä tehtyä seosta. Paista ensin 30  minuuttia 225-asteessa, käännä kaalikääryleet. Laske lämpö 150-asteeseen ja paista kääryleitä vähintään 2 tuntia. Valele kääryleitä paistamisen aikana muutama kerta siirappi-keitinliemiseoksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti