Tein viime viikolla borssikeittoa ja jääkaappiin jäi sen jäljiltä pala valkokaalia. Keitin eilen perunoita reilusti ajatuksella tehdä ylijääneistä pyttipannua. Yhdenlainen pannu rakentui perunoiden, kaalin ja pakastimesta ottamani parsakaalin ympärille. Pannulla alimmaisena paahtuneet perunat saivat rapean pinnan, kaali hautui makeaksi ja parsakaalissa oli vielä purutuntumaa. Maukasta ja edullista arkiruokaa. Tällä kertaa lisäksi broileria, mutta pannulle olisi voinut lisätä vaikka valkopapuja, linssejä tai kikherneitä proteiiinia tuomaan.
KAALI-PERUNAPANNU
(kahdelle-kolmelle)
6 keitettyä perunaa
pala valkokaalia
200g parsakaalia (nyt pakasteesta)
iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
suolaa, mustapippuria myllystä
currya maun mukaan
rypsiöljyä
vettä
1. Leikkaa perunat veneiksi. Suikaloi kaali. Sulata parsakaalit ja leikkaa pienemmiksi paloiksi. Kuori ja viipaloi sipulit
2. Paista sipuleita ja valkokaalia pannulla puolisen tuntia. Mausta suolalla, mustapippurilla ja curryjauheella. Kaada lautaselle odottamaan
3. Keitä parsakaalia viitisen minuuttia
4. Lado perunaveneet paistinpannulle kyljelleen ja paista alapinnalle hyvä väri, käännä ja paista väri myös toiselle puolelle. Mausta suolalla, mustapippurilla ja cyrryjauheella. Nosta perunaveneet selälleen ja yhdistä kaali-sipuliseos ja parsakaalit ja levitä perunoiden päälle. Laita kansi päälle ja paista vielä viitisen minuuttia. (tässä vaiheessa seokseen voi lisätä vaikka valkopapuja tai linssejä, jos haluaa kasvisruokaa)
Valmistusaika: <1 h min

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti