tiistai 12. kesäkuuta 2018

Synttärionnittelut!

Juhlimme tänään synttäreitä perhepiirissä. Juhlittava ei halunnut mitään juhlallisuuksia ja pelkäsi etukäteen kaikenlaisia yllätyksiä. Pitää juhlassa kuitenkin kakku olla. Naapurimme muistuttivatkin mukavasti mahdollisuudesta käydä raparperivarkaissa. Lähikaupalla oli myynnissä ensimmäiset suomalaiset avomaanmansikat. Kakkuna siis Brita-kakkua. Täytteenä voi käyttää myös mansikkarahka-vatkattu kerma seosta, ja mansikoita. Tähän määrään tarvitset 2 prk rahkaa ja 4 dl kuohukermaa.

RAPARPERI-MANSIKKABRITA
(kymmenelle herkkusuulle, riittää pieninä paloina useammellekin)

4 kananmunan valkuaista
ripaus suolaa
3 tl vaniljasokeria
3 dl hienoa sokeria
(kaikki aineet huoneenlämpöisinä)
*
250g voita
2 dl hienoa sokeria
4  kananmunan keltuaista
3 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
(kaikki aineet huoneenlämpöisinä)
*
4  dl kuohukermaa
1 + 1 dl hienoa sokeria
4 dl raparperia paloiteltuna
4 dl  tuoreita mansikoita paloiteltuna

1. Yhdistä raparperi ja desi sokeria uuninkestävässä astiassa. Sekoita ja paista 200-asteessa vartti. Näin saat hilloketta, jossa on vielä rapeutta jäljellä. Anna jäähtyä
2. Valmista marenki vatkaamalla valkuaiset kiiltäväksi, kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri ja suola pienissä erissä
4. Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita mukaan keltuaiset yksi kerrallaan. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää  vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Sekoita tasaiseksi
5. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja levitä taikina pellille. Levitä marenki pinnalle. Paista 175-asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä. Leikkaa levy kahtia
6. Vaahdota kerma ja desi sokeri. Leikkaa mansikat viipaleiksi. Sekoita puolet kermavaahdosta raparperien sekaan (valuta tarvittaessa raparpereista valunutta nestettä pois). Levitä seos  kakunpuolikkaalle . Lado päälle mansikat ja levitä loppu kermavaahto. (Jätä vähän kermavaahtoa, niin voit levittää sitä kakun pinnalle ja koristemansikat pysyvät ). Nosta toinen kakunpuolikas päälle ja paina kevyesti. Koristele haluamallasi tavalla. Anna tasaantua viileässä hetki ja nauti

Valmistusaika:  30 min + paistaminen 35 min + jäähtyminen  30 min

2 kommenttia:

  1. Brita on niin hyvää, ja raparperi ihanaa siihen yhdistettynä. Onnea synttärisankarille. :)

    VastaaPoista
  2. Tästä kesäisempää kakkua ei voi ehkä olla olemassakaan! Näyttää aivan ihanalta! ♥

    VastaaPoista