sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Sunnuntailounaan jälkiruoka

Sunnuntailounaan pääruokana oli srirachalohta, bataattiperunamuusia ja salaattia. Tuttua, helppoa ja varmasti maistuvaa. Jälkiruokaakin tarvittiin, sunnuntai kun oli. Syksyllä rommiin säilötyt luumut odottivat vielä ensimmäistä käyttökertaa. Googlailin, ja muutama mielenkiintoinen ohje löytyikin. Lopulta menin kuitenkin helpomman kautta ja tein ilman ohjetta pieniä annospaistoksia, voitaikinakannella.Vaikka luumujen alkoholi kiehuukin paistamisen aikana pois, voimakas maku jää, joten tein neidille oman version pakastevadelmista.Tähän käyvät ulkomaisetkin vadelmat, sillä paistos on uunissa. Lisäksi lemon curdilla maustettua kermavaahtoa, ja hyvää oli!


ROMMILUUMUPAISTOS JA KERMAVAAHTOA
(kahdelle)

2 rkl muscovadosokeria
voita
*
1 voitaikinalevy 
(kahta joulutorttua varten)
muscovadosokeria


1. Voitele annosvuuan reunat voilla. Jaa luumut vuokiin, ripottele pinnalle sokeria
2. Kauli voitaikina ohuemmaksi, leikkaa kahtia ja painele voitaikinapalat vuokiin. Leikkaa taikinaan saksilla koloja, jotta höyry pääsee ulos. Ripottele pinnalle sokeria ja paista 200-asteessa 20 minuuttia
3. Anna jäähtyä 10 minuuttia ja tarjoile kermavaahdon kanssa


VADELMAPAISTOS
(kahdelle)

2 dl pakastevadelmia
2 rkl voita
2 rkl muscovadosokeria
*
1 voitaikinalevy 
(kahta joulutorttua varten)
muscovadosokeria

1. Voitele annosvuuan reunat voilla. Jaa jäiset vadelmat vuokiin, ripottele pinnalle sokeria ja voinokareita
2. Kauli voitaikina ohuemmaksi, leikkaa kahtia ja painele voitaikinapalat vuokiin. Leikkaa taikinaan saksilla koloja, jotta höyry pääsee ulos. Ripottele pinnalle sokeria ja paista 200-asteessa 20 minuuttia
3. Anna jäähtyä 10 minuuttia ja tarjoile kermavaahdon kanssa

Valmistusaika: 10 min + paistaminen 20 min + jäähdyttäminen 10 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti