torstai 24. helmikuuta 2011

Klassinen thaikeitto

Eilisen thaityylisen aterian pääruokana oli keitto. Kasvikset syötiin ensin salaatissa, joten keittoon niitä ei käytetty. Vähän soveltaen mentiin. Keittoon kuuluvat kaffirlimelehdet korvasin raastetulla sitruunankuorella ja aidossa keitossa olevan limetin mehu korvattiin sitruunanmehulla. Inkiväärinkin tilalla pitäisi olla galangaa. Reissu itämaiseen kauppaan olisi siis tarpeen.Täyteläinen keitto sopi hyvin pakkaspäivään: lämmittävää ja raikkaan sitruksista. Makeutta ja suolaisuutta, happamuutta ja lempeää tulisuutta juuri sopivassa suhteessa
Keiton kohdalla havahduimme blogimaailmaan eli valokuvaan vasta kun viimeinenkin lusikallinen oli nautittu, kuva jäi tällä kertaa ottamatta. Keitto oli kuitenkin niin hyvää, että sitä tehdään uudestaankin eli kuva seuraa...

TOM KHAO KEITTO

7 1/2 dl kanalientä
2 cm pala inkivääriä
2 kortta sitruunaruohoa
1 rkl hunajaa
1 pieni sitruuna (tai limetti)
500g broilerin suikaleita
1 prk (400g) kookosmaitoa
 3 rkl kalakastiketta
100g siitakesieniä
100g jättikatkarapuja
pieni miedohko punainen chili
korianteria

1. Kuori ja hienonna inkivääri. Leikkaa sitruunaruohot halki ja poista kuivat päällimmäiset lehdet. Myös ruohojen yläosa on yleensä kuivaa ja sitä ei kannata käyttää. Hienonna alaosa. Pese sitruuna ja raasta kuori ja purista mehu
2. Kuumenna kanaliemi ja lisää inkivääri, sitruunaruoho, sitruunanmehu ja kuori hunaja sekä broilerisuikaleet. Keitä kymmenisen minuuttia
3. Viipaloi sienet ja chili
4. Lisää kookosmaito, kalakastike ja sienet, keitä viitisen minuuttia
5. Lisää katkaravut, anna kuumentua, älä keitä. Ripottele pinnalle chili ja korianteria maun mukaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti