perjantai 30. huhtikuuta 2010

Vappuaaton tipu

Vappuaaton perinteinen ruoka olisi nakit ja perunasalaaati. Lapset kertoivat jo viikolla, että koulussa on perjantaina (=vappuaattona) nakkeja, joten sovimme, että päivällinen rakennetaan jonkin muun ympärille. Päädyimme broileriin. Fileen täyte koottiin koko perheen lempijuuston, chevren ympärille. Kaapissa oli myös yksinäinen pekoniviipale viikon grillauksen jälkeen. Viipale pääsi maustamaan täytettä. Chevre mausti myös kastikkeen. Kastike rakentui itsestään ruuanlaiton edetessä ilman suurempia reseptejä. Lisäksi keitettiin uusia perunoita, Israelista. Pussittaessani perunoita Jumbon Citymarketissa samaa tekevä iäkkäämpi mies totesi: "Rouva, nyt olette tehneet hyvä päätöksen. Nämä ovat erinomaisia perunoita" Ehkä hän jo saanut maistiaiset perunoista, sillä tuontiperunalle tyypillisestä vetisyydestä ei päässyt valittamaan.

BROILERINRINTAA
CHEVRE-PERSIKKATÄYTTEELLÄ

4 broilerinrintafilettä
100g pehmeää chevrejuustoa
( 1 siivu pekonia)
nippu basilikaa
1 prk persikanpuolikkaita mehussa
1 dl kermaa
suolaa, mustapippuria
oliiviöljyä
2 kevätsipulin vartta

1. Viillä broilerinrintafileisiin syvä tasku, ja halkaise filee kirjaksi. Nuije fileet molemmin puolin litteiksi ja mausta suolalla ja pippurilla
(2. Laita pekoni kylmälle pannulle, anna paistua kunnolla ja käännä. Laita rapea pekoniviipale talouspaperin päälle ja murskaa)
3. Hienonna basilika ja sekoita chevreen (lisää pekonit ja sekoita)
4. Lohko persikanpuolikkaat neljään osaan
5. Laita jokaiselle fileelle 2 persikkaviipaletta ja lusikallinen juustoseosta (osa jää kastikkeeseen), kääri rullalle
6. Laita viipaleet uunivuokaan ja kaada päälle vähän olliviöljyä. Paista 175 asteessa n. 35 minuuttia
7. Lisää vuokaan loput chevreseoksesta, persikat ja kerma. Nosta lämpö 225 asteeseen. Paista vielä noin 10 minuuttia
8. Laita ruoka tarjolle ja hienonna päälle kevätsipulin varsia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti