tiistai 20. huhtikuuta 2010

Walpurin muistoissa

Tämän lisäkkeen ohjeen olemme saaneet Pumelta vuosia sitten vappuaattona viettäessämme valpuria Turussa (!). Ruokaa valmisteltiin kaikella rakkaudella tyhjentäen samalla muutama skumppapullo. Vappupäivänä kävelimme sitten Panimoravintola Hermanniin lounaalle, osin siksi, ettei taksia olisi saanut, osin siksi, että raitis ilma tuntui kumman hyvältä. Tälläkin kertaan pinaatin kaveriksi pääsi lammas, pienet paahtopaistit ja valkosipuliperunat ilman kermalisää. Tämä lisäke sopii myös kaikelle grillattavalle ja lihaa karttavat voivat korvata parmankinkun kylmäsavulohella. Muutenkaan parmankinkkua ei saa laittaa liikaa, sillä lämmittäessä siitä tulee kovin suolaista. On harvoja ruokia joihin rusinat sopivat, mutta tähän ne kuuluvat ehdottomasti - suolainen parmankinkku ja makeat rusinat muodostavat hyvän kombon.


PINAATTI à la Pume

210g pinaattia (3 rasiaa à 70g)
4 siivua parmankinkkua
2 rkl rusinoita
4 rkl pinjansiemeniä
rypsiöljyä

1. Kuullota pinaatti rypsiöljyssä, lisää rusinat ja suikaleiksi revitty parmankinkku. Sekoita hyvin ja anna lämmitä.
2. Ota pinjansiemeniin väri toisella pannulla ja kaada sekaan juuri ennen tarjoilua Suolaa ei tarvita, mutta voit halutessasi raastaa sekaan vähän muskottipähkinää ja/ tai rouhia mustapippuria.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti