sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Makuja Marokosta?

Keittiön laatikossa odottaa jälleen kasa lehdistä leikattuja reseptejä toteuttajaansa.  Tässä Glorian Ruoka&Viinin reseptissä mateen pitäisi olla pääroolissa. Edellinen kerta kun olen kohdannut mateen on liki kahdenkymmenen vuoden takaa, ja silloinkin pääsin vain valuttamaan ja suolaamaan mateen mätiä.  Kyseessä on myös ainoa kerta eli pataan päätyi lohi, puolikas fileestä, josta paksummat palat paistoin sunnuntailounaalle. Padan tässä versiossa vihannekset ovat pääroolissa, joten annos sopii keventäjillekin. Lievä tulisuus kuitenkin taittuu riisin tai maukkaan leivän avulla.


LOHTA MAROKKOLAISITTAIN

600g lohta (tai muuta kalaa)
2  porkkanaa
punainen paprika
1 kesäkurpitsa
1 punasipuli
2 salottisipulia
rypsiöljyä
1 tlk tomaattimurskaa
(alkup ohjeen purkitetut kokonaiset tomaatit olisivat parempia?)
1 tl jauhettua inkivääriä
vettä
*
mausteseos:
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
2 viipaloitua valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl jauhettua juustokuminaa (eli jeeraa)
1 tl cayennepippuria
3 rkl hienonnettuja korianterinlehtiä
*
pinnalle:
korianterinlehtiä

1. Sekoita mausteseoksen aineet. Poista lohesta ruodot ja nahka ja leikkaa reiluiksi kuutioiksi. Laita lohikuutiot mausteseokseen marinoitumaan vähintään tunniksi
2. Kuori ja suikaloi sipulit
3. Kuori porkkana ja leikkaa se tikuiksi. Poista paprikasta siemenet ja valkoinen osa, ja leikkaa se suikaleiksi. Leikkaa kesäkurpitsa pitkittäin kahtia, poista lusikalla siemenet ja viipaloi
4. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulit, lisää porkkana, jatka paistamista viisi minuuttia, lisää paprika ja sekoita hyvin. Lisää inkivääri, sekoita ja anna inkiväärin sekoittua vihanneksiin ja öljyyn. Lisää tomaattimurska ja loraus vettä. Anna poreilla hiljakseen 15 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä
5. Lisää kesäkurpitsa,  sekoita ja anna hautua pari minuuttia. Nosta lämpöä. Lisää lohi mausteineen, sekoita ja anna kiehahtaa, jotta lohi kypsyy
6. Ripottele pinnalle korianteria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti