tiistai 16. huhtikuuta 2013

Hävikistä herkuksi eli otetaan mitä kaapissa on

Luin, että suomalainen syö 172 kananmunaa vuodessa. Meidän perheemme nostaa tilastoa reilusti, jo yksistään teini  käyttää tuon määrän parissa kuukaudessa. Ei huolta, perheen aikuisten kolesteroli on selvästi alle viiden. Sunnuntailounaalta jäi juuri sopivasti yrttisiä suppilovahveroperunoita, jotta ne kannatti käyttää hyödyksi. Mukaan pääsi myös pieni ylijäänyt lohipala. Muutamalla kananmuna ja iltapalaksi valmistui suomalainen versio tortilla de españolasta eli perunamunakas

TORTILLA DE ESPAÑOLA suomalaisittain
5 kananmunaa
2 rkl vettä/ kananmuna
suolaa ja mustapippuria
rypsiöljyä
aterialta jääneitä perunoita
(nyt yrttisiä suppilovahveroperunaoita n 2 dl)
lohta 
(tai mitä tahansa kypsää lihaa/ kalaa/makkaraa)
1.Sekoita kananmunat, vesi, ja mausteet
2.Kuumenna rypsiöljy paistinpannussa. Kaada munamassa pannuun. Vedä massaa haarukalla reunoilta keskelle päin kunnes massa alkaa hyytyä. Kaada perunat päälle ja anna hyytyä
3.Valuta valmis munakas lautaselle ja tarjoile hyvän leivän ja salaatin kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti