tiistai 27. syyskuuta 2011

Pullia

Sämpylöitä leivomme useinkin, ja liki viikottain tulee tehtyä jotain makeaa. Pullan leipominen on harvinaisempaa, vaikka jälkikasvu siitä pitääkin eikä puolenlitran pullataikina pulliksi leivottuna kauaa vanhene.  Teen tavallisesti joko solmuja tai korvapuusteja. Jos pikkuneiti on mukana leipomassa, saatamme tehdä (tai siis hän tekee) myös pyöreitä pikkupullia. Tällä kertaa teimme korvapuusteja. Parhaimmillaan korvapuustit ovat vastaleivottuna kylmän maidon kanssa nautittuna, kupillinen hyvää kahviakin sopii seuraksi.


KORVAPUUSTIT

1/2 l maitoa
2 pss kuivahiivaa
1 1/2 dl hienoa sokeria
1 rkl kardemummaa
1 kananmuna
n 14-15 dl vehnäjauhoja
3/4 dl pullomargariinia
*
voita
*
1 kananmuna pullien voitelemiseen
raesokeria pinnalle

1. Sekoita hiiva, sokeri, kardemumma ja kananmuna kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita puolet jauhoista mukaan vispilällä vatkaten. Alusta loput jauhot taikinaan käsin. Sekoita lopuksi rasva joukkoon. Kun taikina alkaa irrota käsistä ja kulhosta, se on valmista. Peitä liinalla ja anna nousta  lämpimässä 30 minuuttia
2. Kaada taikina jauhotetulle leivinlaudalla/ työpöydälle. Leikkaa taikina kahtia ja kauli molemmat puolikkaat suorakaiteen muotoiseksi mahdollisimman tasareunaiseksi levyksi. Levitä levyille ensin pehmeää voita ja ripottele sitten päälle reilusti kanelisokeria. Rullaa levy kääretortuksi. Leikkaa rullasta paloja vuoronperään viistoon molemmin  päin. Nosta palat uunipellille ja paina palat peukalolla keskeltä alas
3. Anna kohota liinalla peitettynä 30 minuuttia. Vispaa kananmunan rakenne rikki ja voitele kohonneet pullat munalla. Ripottele pinnalle raesokeria. Paista 200 asteessa 10 minuuttia

Syksyistä ruokaa

Kaalikääryleitä tulee tehtyä kerran vuodessa ja tämän vuotinen kerta oli viime sunnuntaina. Reilu parin kilon kaalinpää jalostui pellilliseksi kääryleitä. Kääryleet valmistuivat perinteisellä ohjeella. Lopuksi lorautin pannulle tilkan kermaa, joka kaalinkeitinliemi-siirappiseokseen sekoittuessaan jalostui maukkaaksi kastikkeeksi kääryleille ja keitetyille perunoille. Lisukkeena oli tietysti puolukkasurvosta, viikko sitten kerätyistä puolukoista. Kääryleiden täytettä jäi jonkin verran yli, joten valmistin siitä kaalilaatikkoa. Ohje siten kuin sen nyt valmistin.

KAALILAATIKKO

(sipulia, jauhelihaa, kaalia, ohraryynejä + mausteet) 
pieni kaalinkerä n 700g
rypsiöljyä
1/2 kasvisliemikuutio
vettä
korppujauhoja, voita

1. Hienonna kaali pieneksi, kuullota paistinpannulla öljytilkassa. Murusta sekaan kasvisliemikuutio ja kaada vettä mukaan siten, että kaali peittyy, sekoita. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä 50 minuuttia. Pidä kaali koko haudutuksen ajan veden peitossa, eli lisää sitä tarvittaessa
2. Sekoita hautunut kaali ja kääryleiden täyte,  lisää tarvittaessa (mausteitahan on jo täytteessä valmiiksi) meiramia, valkopippuria ja suolaa
3. Voitele uunivuoka ja kaada seos vuokaan nesteineen. Ripottele pinnalle korppujauhoja ja laita päälle muutama voinokare. Paista ensin 200 asteessa vartti , laske lämpötila 150 asteeseen ja jatka paistamista 45 minuuttia

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Nuotiolla

Mökkiviikonloppuisin, varsinkin näin syksyllä,  vietämme sään salliessa useammankin tunnin nuotiopaikalla. Usein vain istumme ja nautimme kauniista maisemista ja tulen loisteesta. Toisinaan paistamme muurikkalettuja. Ja joskus nuotiolla valmistetaan koko ateria, kuten viime lauantaina. Aamun retki vei sienimetsään, saaliina kangasrouskuja ja suppilovahveroita. Kangasrouskut tuotiin kotiin, mutta pieni erä suppilovahveroista pääsi pääruuan lisukkeeksi kasvimaan viimeisten pinaattien kanssa - lähiruokaa, jos mikä. Aterian pääraaka-aine oli lohi. Lohen valmistus alkoi meillä loimulaudan valmistuksella. Sopivan mittaiseen laudanpätkään porattiin molemmille reunoille reikiä (yrittäjä) . Reikiin vuoltiin puutapit (pikkuneiti). Yrittäjä jalosti lautaa vielä eteenpäin, mutta koska tuotekehittely on vielä kesken ei siitä nyt enempää.


Nuotiomenu:

loimulohta
kastike lohelle
suppilovahvero-pinaattipaistos
vihreä salaatti
ruisleipää
*
vaahtokarkkeja


LOIMULOHI

reilu pala lohta
1 l  vettä
2 rkl merisuolaa
katajanoksa

1. Lohta kannattaa varata reilusti, sillä ulkoilmassa se maistuu.Ota lohi ajoissa huoneenlämpöön. Poista mahdolliset ruodot
2. Sytytä tuli nuotiolle ja anna sen palaa jonkin aikaa, jotta lämpö tasaantuu. Käytä pieniä puita, jotta voit nopeasti säädellä lämpöä puita lisäämällä
3. Keitä vesi ja sekoita suola veteen. Naulaa lohi nahkapuoli lautaa kohti puutapeilla loimutuslautaan. Nosta lauta vinosti nuotion reunalle n 20 sentin päähän liekeistä. Kalan edessä pitäisi sietää pitää kättä hetki
4. Kasta katajanoksa suolaveteen ja valele kalaa loimuttamisen aikana muutamia kertoja. Kalan kypsyminen vie aikaa, kilon filee kypsyy noin tunnissa

KASTIKE LOIMULOHELLE

1 keitetty kananmuna
1 valkosipuli suolakurkku
1 dl kermaviiliä
1/2 dl majoneesia
1 rkl Dijon-sinappia
1 dl persiljaa
nippu ruohosipulia (tai muita yrttejä saatavuuden mukaan)
mustapippuria, suolaa

1. Hienonna kananmuna. Kuutioi kurkku. Hienonna persilja ja ruohosipuli
2. Sekoita kastikkeen aineet. Lisää tarvittaessa ripaus suolaa ja mustapippuria myllystä. Anna maustua jääkaapissa

SUPPILOVAHVERO-PINAATTIPAISTOS
(tarkkoja määriä ei ole, kts suhteet kuvasta)

suppilovahveroita
pinaattia
sipuli
valkosipulinkynsi
voita
suolaa, mustapippuria
tilkka sitruunamehua

1. Kuori ja hienonna sipulit. Poista pinaateista paksu lehtiruoti. Puhdista sienet ja halkaise isoimmat
2. Lämmitä paistinpannu ja lisää nokare voita. Kuullota sipuleita pari minuuttia. Lisää sienet, jatka paistamista pari minuuttia. Lisää pinaatit, sekoita. Paista kunnes pinaatit painuneet vähän kasaan. Mausta suolalla, mustapippurilla ja sitruunanmehulla

ja aterian kruunasivat tikunnokassa paistetut vaahtokarkit

tiistai 13. syyskuuta 2011

Leivontaa

Yrittäjä ja pikkuneiti huomasivat Hesarin ruokatorstaista mukavan suklaakakkuohjeen. Aineet vain sekaisin ja paistumaan. Ohjeen paras puoli on se,  että kakkuun tulee kaakaota. Suklaakakkuihin ja muuhunkin varattu suklaa kun on yleensä kadonnut parempiin suihin, vaikka sen miten piilottaisi, ennen kuin varsinainen leivonta alkaa. Kaapista ei löytynyt korppujauhoja vuuan jauhottamiseen, joten ne korvautuivat luovasti mannaryyneillä. Varsinkin teini piti tästä ratkaisusta. Itse en kakkua tällä kertaa päässyt maistamaan, sillä se oli tavalliseen tapaan kadonnut parempiin suihin ennenkuin kotiuduin.

HELPPO SUKLAAKAKKU

200g pullomargariinia
4 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

1. Riko munien rakenne haarukalla
2. Yhdistä kuivat aineet
3. Sekoita kaikki aineet nopeasti sekoittaen
4. Voitele kakkuvuoka voilla ja jauhota. Kaada taikina vuokaan. Paista  200-asteessa  noin 45 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä kosteaksi

Arkiruoka jalostuu

Vaikka tämän ruuan kehittely lähti lauantaisen perunamuusin jatkojalostamisesta,  eli tavallisesta arkiruuasta, kelpaisi ruoka myös parempiin pöytiin. Tällä kertaa en halunnut tehdä muusin lopusta tavallista purjo-perunakeittoa tai perunarieskoja , vaan jotain "parempaa". Muistin Duchesse-perunasoseen, eli uunissa gratinoidun perunasoseen. Ohje löytyi Ruokatorstai-kirjasta, joka muuten on mukavan monipuolinen yleiskatsaus. Samalla otin käyttöön koko ohjeen muokaten kaapista löytyviin aineisiin sopivaksi, kuha vain vaihtui loheen. Kastikkeen valmisti pikkuneiti. Ruokana siis..

LOHTA WALEWSKAN TAPAAN

500g lohta
suolaa
valkopippuria myllystä
*
kastike:
2 rkl voita
2 pientä salottisipulia
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kalalientä
1 dl ruokakermaa
200g pakastekatkarapuja
1 dl kuivattuja suppilovahveroita
keltuainen
1 dl juustoraastetta
*
Duchesse-perunasose:
n 1 l perunamuusia
tilkka kermaa
1 rkl voita
2 keltuaista

1. Laita kastikkeen sienet likoamaan veteen, ota katkaravut sulamaan
2.Mausta lohi suolalla ja pippurilla ja nosta uunivuokaan. Paista 200-asteessa n 10-15 minuuttia
3. Valmista kastike.Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sieniä voissa muutama minuutti
4. Sulata voi kattilassa, lisää sipuli ja jauhot ja anna kiehahtaa. Lisää kalaliemi, keitä viitisen minuuttia. Sekoita kastikkeen joukkoon kerma ja keltuaiset. Lisää lopuksi sienet, katkaravut ja juustoraaste. Sekoita ja tarkista maku
5. Sekoita kattilassa muusi, kermatilkka, voi ja keltuainen
6. Ota kala uunista ja siirrä muusiseos pursotinpussiin ja pursota seos kauniiksi kehäksi vuuan reunoille. Kaada kastike keskelle kalan päälle ja gratinoi  250-asteisessa uunissa viitisen minuuttia

maanantai 12. syyskuuta 2011

Ystävien kanssa

Viikonloppuna vietimme lauantaista iltaa yhdessä ystävien kanssa pitkästä aikaa, tällä kokoonpanolla taisi olla viimeksi vuoden vaihtuessa. Illan aikana tuli käytyä läpi niin perheen perustamiset kuin tulevat presidentinvaalitkin. Tiedämme vaalivoittajan, mutta pidetään se toistaiseksi pienen piirin tietona. Mukavaa illanviettoon kuuluu myös hyvä ateria ja sopivasti juomista. Kesän jo kääntyessä syksyksi päädyimme grillaamaan. Iltakin oli niin lämmin, että seurueen jälkikasvu ruokailikin terassilla.
Illan menuuseen kuului tuttuja ja hyviksi havaittuaja makuja; parmankinkku-mozzarella-nektariinisalaattia, kanttarellimuhennoksella täytettyjä pihvitomaatteja, grillattua entrecoteeta, rosmariini-focacciaa sekä jälkiruokana  creme brulee. Illan ainoa "uutuus" oli lihan kastikkeena toiminut chimichurri, joka googlailuiden jälkeen valmistui omalla reseptillä.
Ruoka päätyi parempiin suihin, kuvassa kukkia olohuoneen pöydältä
CHIMICHURRI

2 1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl omenaviinietikkaa
1 pieni punainen paprika
1 punainen chili
4 valkosipulinkynttä
1 sitruunan raastettu kuori ja tilkka mehua
1 ruukku lehtipersiljaa
muutama oksa oreganoa
muutama oksa korianteria
ripaus suolaa
pari kierrosta mustapippuria myllystä
1. Kuori ja hienonna valkosipuli. Hienonna paprika ja chili pienen pieniksi kuutioiksi. Hienonna yrtit
2. Sekoita kaikki aineet ja anna maustua jääkaapissa useampi tunti ennen tarjoilua
Sopii kaiken grillatun kaveriksi. Lihan voi myös marinoida kastikkeessa

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Isä tekee aamiaista

Yrittäjä herää perheestä aina ensimmäisenä, yleensä jo kuuden aikaan. Koska hän on aamukahvinsa juonut ja Hesarinsa lukenut, kun muu perhee nousee, on hän vastannut siitä, että jälkikasvu syö kunnon aamiaisen ennen kouluun lähtemistä. Tänä syksynä lapset ovat taas kummasti tykästyneet puuroon. Mahtuu mukaan silti herkutteluitakin. Yhtenä arkiaamuna yrittäjä yllätti perheen amerikkalaisilla aamiaispannukakuilla. Ohje kopioitu täältä, mutta yrittäjän sovelluksessa on mukana banaania, sillä yrittäjä muisteli aikaa ennen perhettä ja aamiaista Tioman Islandilla.

AAMIAISPANNUKAKUT
(6 pannukakkua, halkaisija n. 15 cm)

1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
1 rkl sokeria
2 rkl öljyä
3 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 iso "ylikypsä" banaani

1. Muussaa banaani haarukalla. Sekoita muut aineet ja lisää banaani viimeiseksi sekaan. Paista hyvin voidellulla pannulla kypsäksi molemmin puolin. Tarjoile marjojen  ja vaahterasiirapin kanssa

Vadelmaista

Pannacottaa on meillä tehty ennenkin, mutta olen aina käyttänyt liivatetta hyydyttämiseen. Nyt kokeilin Koti ja Keittiön 8/2011 numerossa ollutta ohjetta, jossa käytettiin hyytelösokeria. Lisähaastetta toi annoksen kokoaminen kerroksiin, joita en kyllä saanut tasaisiksi vaan alimmainen (jossa oli pelkkää vadelmaa) sekoittui seuraavaan. Muuten pannacotta hyytyi mukavan lohkeavaksi.

KOLMEN KERROKSEN VADELMAPANNACOTTA

200g tuoreita vadelmia
2 rkl sokeria
2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
1 dl hyytelösokeri Multia
1 tl vaniljasokeria

1. Soseuta vadelmat ja sokeri. Sekoita kattilassa kerma, maito ja hyytelösokeri. Keitä puolisen minuuttia. Jaa seos kahtia. Sekoita toiseen puoliskoon puolet vadelmasoseesta  ja anna jäähtyä
2. Jaa annosmaljojen pohjalle puolet vadelmasoseesta. Nosta päälle kerma-vadelmaseos. Nostele päälle varovasti kerma-sokeriseos
3. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään muutama tunti

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Pastaa

Viikonloppuisin, kun on enemmän aikaa keskittyä ruuanlaittoon, teen usein tietoisesti suuremman annoksen, jotta alkuviikolla pääsee ruuanvalmistuksessa helpolla. Jos jääkaapista ei löydy viikonlopulta jäänyttä tai muuten etukäteen valmisteltua ruokaa, turvaudun usein pastaan. Niin viimeviikollakin. Kotimatkalla nappasin palan lämminsavulohta kaupasta, muut aineet löytyivät kaapeista. Aikaa ruuan valmistumiseen meni pastan keittämisen ja annoksen kokoamisen  verran eli alle 10 minuuttia.

LÄMMINSAVULOHI-HERNE-FETAPASTA

350g lämminsavulohta
1/2 pss pakasteherneitä
1 prk (á 150g) ranskankermaa
100g fetajuustoa
mustapippuria myllystä
persiljaa
*
pastaa

1. Keitä vesi vedenkeittimessä, kaada pastakattilaan ja laita levy päälle. Keitä toinen vedenkeittimellinen vettä ja kaada kattilaan. Lisää 1/2 rkl merisuolaa, sekoita ja lisää pasta kiehuvaan veteen. Anna kiehua hiljakseen napakan kypsäksi "al dente",(vedenkeittimen käyttäminen nopeuttaa ja säästää sähköä)
2. Pastan kiehuessa valmistele kastike. Poista lohesta nahka ja mahdolliset ruodot, palastele. Kaada ranskankerma pannulle, anna lämmetä, lisää lohipalat ja herneet sekoita
3. Kaada pastasta vesi pois. Kaada pasta kastikkeen sekaan ja sekoita. Murustele sekaan fetaa, kierrä pari kierrosta mustapippuria myllystä  ja ripottele annosten päälle persiljaa