tiistai 13. syyskuuta 2011

Arkiruoka jalostuu

Vaikka tämän ruuan kehittely lähti lauantaisen perunamuusin jatkojalostamisesta,  eli tavallisesta arkiruuasta, kelpaisi ruoka myös parempiin pöytiin. Tällä kertaa en halunnut tehdä muusin lopusta tavallista purjo-perunakeittoa tai perunarieskoja , vaan jotain "parempaa". Muistin Duchesse-perunasoseen, eli uunissa gratinoidun perunasoseen. Ohje löytyi Ruokatorstai-kirjasta, joka muuten on mukavan monipuolinen yleiskatsaus. Samalla otin käyttöön koko ohjeen muokaten kaapista löytyviin aineisiin sopivaksi, kuha vain vaihtui loheen. Kastikkeen valmisti pikkuneiti. Ruokana siis..

LOHTA WALEWSKAN TAPAAN

500g lohta
suolaa
valkopippuria myllystä
*
kastike:
2 rkl voita
2 pientä salottisipulia
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kalalientä
1 dl ruokakermaa
200g pakastekatkarapuja
1 dl kuivattuja suppilovahveroita
keltuainen
1 dl juustoraastetta
*
Duchesse-perunasose:
n 1 l perunamuusia
tilkka kermaa
1 rkl voita
2 keltuaista

1. Laita kastikkeen sienet likoamaan veteen, ota katkaravut sulamaan
2.Mausta lohi suolalla ja pippurilla ja nosta uunivuokaan. Paista 200-asteessa n 10-15 minuuttia
3. Valmista kastike.Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sieniä voissa muutama minuutti
4. Sulata voi kattilassa, lisää sipuli ja jauhot ja anna kiehahtaa. Lisää kalaliemi, keitä viitisen minuuttia. Sekoita kastikkeen joukkoon kerma ja keltuaiset. Lisää lopuksi sienet, katkaravut ja juustoraaste. Sekoita ja tarkista maku
5. Sekoita kattilassa muusi, kermatilkka, voi ja keltuainen
6. Ota kala uunista ja siirrä muusiseos pursotinpussiin ja pursota seos kauniiksi kehäksi vuuan reunoille. Kaada kastike keskelle kalan päälle ja gratinoi  250-asteisessa uunissa viitisen minuuttia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti