Suunnittelin lauantain perhelounaalle karitsapataa. Karitsaa kun oli maatilapäivän jäljiltä pakastimessa. Entinen teini muistutti, ettei miniä ole suurin lampaan ystävä. Päätin sitten tehdä syksyisen pataruuan naudanlihasta. Meillä syödään naudanlihaa varsin harvoin ja niin näyttävät muutkin tekevän, sillä toisessa isossa marketissa ei ollut pataruokaan sopivaa nautaa ollenkaan ja toisessakin vain kaksi palaa kulmapaistia. Otin molemmat. Lihat olivat jo padassa hautumassa ja mietin lisuketta padalle. Porkkanat ja selleri odottivat kuorittuina ja paloiteltuna pataan lisäämistä. Kuorinkin vielä muutaman perunan ja tein lisäkkeeksi juuresmuusia. Lisäksi vielä mustaherukoita pakasteesta, raikastivat mukavasti tuhtia pataa, sekä salaatti, jossa salaattia, pinaattia, omenaa, kurkkua ja herneitä.
(kahdeksalle-kymmenelle)
1,4 kg naudan kulmapaistia
(tai muu pitkän hautumisen vaativa liha)
200g pekonia
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl tomaattipyreetä
1 tlk kokonaisia tomaatteja
1 dl kuivattuja suppilovahveroita
2 laakerinlehteä
tuoretta timjamia ja oreganoa (tai rosmariinia)
2 dl punaviiniä
suolaa ja mustapippuria myllystä
(muscovadosokeria)
1. Kuutioi liha reiluiksi kuutioiksi ja anna olla huoneenlämmössä tunti. Leikkaa pekoni suikaleiksi (tai käytä valmiita kuutioita). Kuori sipulit. Leikkaa sipuli reiluiksi lohkoiksi ja viipaloi valkosipulit. Laita sienet likoamaan kylmään veteen. Leikkaa osa sienistä saksilla pienemmäksi
2. Paista pekoni rapeaksi paistinpannulla omassa rasvassaan ja siirrä pataan. Ruskista lihakuutioit muutamassa erässä pekonin rasvassa ja siirrä pataan. Kuullota sipulit paistinpannulla, lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Lisää pataan. Lisää pataan myös tomaattipyree, kokonaiset tomaatit (kaada purkin puoleen väliin vettä, huljuta ja kaada vesi pataan), sienet vesineen, yrtit sekä punaviini. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
3. Nosta pata levylle ja anna kiehahtaa. Anna hautua hiljalleen kannen alla vähintään kolme, mieluummin neljä tuntia. (voit hauduttaa padan myös uunissa 150-asteessa) Tarkista välillä nesteen riittävyys. Lopuksi tarkista suola ja pippuri, lisää tarvittaessa myös sokeria, jotta saat maut tasapainoon
Valmistusaika: 40 min + haudutus 4 tuntia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti