lauantai 11. tammikuuta 2014

Makuja Vietnamista

Kaukoidän maut ovat koko perheelle mieleen. Useimmiten käyttämämme makumaailma on thaimaalaista, eilen maistelimme vietnamilaisia makuja. Ohje Maku-lehdestä.  Mittasuhteet ovat jälleen omiani, sillä mausteiden voimakkuudet vaihtelevat ja oikea tasapaino selviää vain maistelemalla. Ohjeessa broileri tarjoiltiin inkivääririisin kanssa, mutta minä tein tavallista jasmiiniriisiä. En tiedä oliko makumaailma autenttinen, mutta maukasta ruoka oli. 

                          SITRUUNARUOHO-CHILIBROILERI


                                       800g broileria
                                       (esim rintafileitä), maustamaton
marinadi:
4 valkosipulinkynttä
1 varsi kevätsipulia
3 rkl sitruunaruohotahnaa
 (tai sitruunaruohoa hienonnettuna)
3 rkl kalakastiketta
3 rkl seesamiöljyä
1 punainen chili
1 1/2 rkl ruokokidesokeria
1 rkl currya
1 tl mustapippuria
*
rypsiöljyä
vettä
*
pinnalle:
chiliä
korianteria

1. Kuori ja hienonna valkosipuli, viipaloi kevätsipuli. Halkaise chili ja poista siemenet, hienonna chili
2. Sekoita kaikki marinadin aineet
3. Leikkaa broileri annospaloiksi (suikaleiksi /kuutioiksi tai käytä valmiita suikaleita)
4. Kaada marinadi kulhoon broilerin päälle ja sekoita hyvin. Anna maustua 20 minuuttia
5. Kuumenna tilkka öljyä wokkipannussa ja paista marinoidut broilerit kahdessa erässä. Lisää lopuksi pannuun noin desi vettä ja sekoita broilerin kanssa. Tarkista maku ja tarjoile riisin kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti