sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Jamien ekasta kirjasta

Jäätelö maistuu kuumana kesäpäivänä, mutta muuten en ole mikään suuri jäätelön ystävä. Jälkiruokana ei pidä tavallisesta jäätelöstä lainkaan. Minulla taitaa olla suurin osa Jamie Oliverin kirjoista ja hän hehkuttaa semifreddon puolesta. Semifreddo tarkoittaa "puolijäistä". Ehkä jäätelökammoni on estänyt minua kokeilemasta semifreddoa ennen. Harmi, sillä se on hyvää ja lisäksi helppoa valmistaa. Makumaailman voi päättää itse, joten mahdollisuuksia riittää. Perusohje Jamien kirjasta Alaston kokki, makumaailma oma viritelmäni. Annos on iso ja siitä tulee  12 kuvan annosvuokaa täyteen. Perjantaisen  itämaisen aterian kruunasi siis kookossemifreddo paistetun ananaksen kanssa.

KOOKOSSEMIFREDDO

4 isoa kananmunaa
4 dl kuohukermaa
1 prk sitruunarahkaa
3 dl tomusokeria
ripaus suolaa
1 prk JamIt kookoshilloa
*
kookoshiutaleita


1. Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset eri kulhoihin. Kaada sokeri keltuaisten sekaan
2. Lisää valkuaisiin ripaus suolaa ja vatkaa ne kovaksi vaahdoksi
3. Kaada kerma kolmanteen kulhoon ja vaahdota se
4. Vatkaa sokeri ja keltuaiset pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita rahka ja kookoshillo sokerikeltuaisvaahtoon. Lisää kermavaahto ja valkuaisvaahto sekaan kevyesti käännellen
5. Nostele vaahto tarjoiluastioihin ja laita kelmu niiden päälle, etteivät ne ota pakastimessa makua. Laita pakastimeen ja anna jäätyä. Pienet kulholliset jäätyvät  noin kolmessa tunnissa
6. Paahda kookoshiutaleet kuumalla kuivalla pannulla. Ole tarkkana, sillä ne palavat helposti
7. Ota kulhot pakastimesta jääkaappiin noin 15-20 minuuttia ennen tarjoilua. Ripottele paahdettuja kookoshiutaleita pinnalle ja tarjoile. Voit paistaa/ grillata tuoretta ananasta lisäksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti