sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Joulunjälkeistä elämää - karkkipossua glögiliemessä

 Olemme normaalioloissa joulun mökillä ja pääsemme veljen valmiiseen joulupöytään. Minä olen vastannut joulupöydän kaloista, perinteisen imelletyn perunalaatikon on paistanut äiti ja veli vaimoineen huolehtinut muun tarjoilun. Joulukinkkukin on siis ollut talon puolesta. Olemme nauttineet sitä aaton ja joulupäivän aterioilla. Emme ole päässeet kyllästymään kinkkuun, pikemminkin on jäänyt parin kinkkuleivän kaipuu. Vuosien varrella varmaan jokaisen kinkunjämistä tekemää karamellipossua en siis ole jouluversiona päässyt kokeilemaan, vaan olen tehnyt sitä kasslerista. Tänä vuonna paistoin kinkkurullan ja miniä toi joulupöytään brasilialaisen version kinkusta, viidelle kinkkua oli reilusti. Pitäähän minun joulunjälkeinen karkkipossu tehdä ja samalla kirjoittaa ohje nuorelleparille omassa kodissa toteutettavaksi. Tämäkin versio on lämpimän mausteista ja suolaisen makeaa, jotain karamellipossun, nyhtöpossun ja ribsien maustekastikkeen välimaastosta. Liemeen käytin vaaleaa glögiä. Hyödynsin myös vihanneslokerosta löytyneen kiinankaalin puolikkaan ja leikkasin sen hautumaan liemeen. Possu ja kaalihan sopivat hyvin yhteen. Toki muitakin vihanneksia voi käyttää tai jättää käyttämättä sen mukaan mitä taloudesta löytyy. Tämän ruuan vuoksi ei siis tehty kauppareissua, vaan käytettiin sitä mitä taloudessa on. Nuoren parin tuoreesta taloudesta ei vielä löydy kaikkia mausteita ja kastikkeita, joten ohje mahdollisimman tavallisilla aineilla. Kaikkia mainittuja mausteita ei tarvitse mukaan laittaa, minusta valkosipuli, inkivääri ja chili luovat hyvän pohjan ja muut ovat mukava lisä. Tähtianikset ja seesaminsiemenet pakkasin heille mukaan.  

Vinkkinä kun ostat inkiväärinjuuren, pakasta se paloissa ja sinulla on aina "tuoretta" inkivääriä helposti ruokaan raastettavaksi




GLÖGIPOSSU JOULUKINKUSTA
(kahdelle)

300g kypsää joulukinkkua (tai paistettua kassleria)
rypsiöljyä
*
kastike:
3 dl vaaleaa glögiä (tai omenamehua)
1 lihaliemikuutio
2 cm pätkä inkivääriä 
2 valkosipulinkynttä
1 (salotti)sipuli
2 rkl soijakastiketta
chiliä/ chilihiutaleita maun mukaan
2 tähtianista
pari neilikkaa, jos niitä kinkussa on
(kanelitanko)
1 rkl fariinisokeria
(1 rkl riisiviinietikkaa)
(maizenaa, tai muuta tärkkelystä)
*
 2 rkl seesaminsiemeniä
punaista chiliä
(korianteria tai kevätsipulia tai ruohosipulia)
*
basmatiriisiä

1. Paahda seesaminsiemeniä kuumalla kuivalla pannulla minuutin ajan, koko ajan pannua heilutellen. Kaada astiaan odottamaan tarjoilua
2. Laita riisi kiehumaan
3. Valmista kastike: Kuori ja hienonna sipulit. Kuori ja suikaloi inkivääri ja ohuiksi suikaleiksi. (tai raasta pätkä kuorimatonta pakastettua inkivääriä -vielä jäisenä sitä on helppo raastaa)  Hienonna chili. Laita kovat mausteet (tähtianis, neilikat, kaneli) pieneen pussiin (kiinnitaitettu kahvisuodatin), jotta ne on helppo poistaa valmiista liemestä. Keitä kaikkia kastikkeen aineita välillä sekoittaen noin vartti, kunnes kastike hieman sakeutuu. Tilkka viinietikkaa tasapainottaa makeutta, mutta ei ole välttämätön. Poista mausteet. Voit halutessasi saostaa lientä maizenalla.
4. Leikkaa kinkku n 1x1 cm kuutioiksi ja paista kuutiot rapeiksi rypsiöljyssä. Sekoita kuutiot kuumaan kastikkeeseen ja tarjoile basmatiriisin kanssa. Viimeistele annokset seesaminsiemenillä, chilillä ja yrteillä, jos niitä kotoa löytyy

Valmistusaika: 40 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti