lauantai 29. syyskuuta 2018

Uunissa paahdettua

Viikonlopun ruoka-ideat alkavat rakentua jo alkuviikosta. Lauantain idea lähti parin viikon takaisesta Hesarin Ruokatorstaista. Perjantaina ostin paahdetun paprikakastikkeen aineet ja kiertelin kauppaa miettien lauantain pääruuan muita raaka-aineita. Myskikurpitsa näytti hyvältä, joten niistä tuli paahtamalla hyvä lisuke. Päälle granaattiomenan siemeniä. Teinineiti on vankkumaton lihansyöjä, joten ostoskoriin päätyi myös pala entrecoteeta. Syksyisiä, täyteläisiä makuja. Ajvar-kastiketta tulee tällä ohjeella puolisen litraa ja se säilyy viikon verran jääkaapissa.

AJVAR-KASTIKE

1 (300g) munakoiso
900g punaista paprikaa
2 valkosipulinkynttä
1 mieto punainen chili
oliiviöljyä
1/2 rkl punaviinietikkaa
ripaus suolaa
mustapippuria

1. Halkaise munakoiso ja laita uunipellille leikkauspinta ylöspäin. Pistele leikkauspintaa haarukalla ja sivele pinnat oliiviöljyllä. Paista 200-asteessa 30-40 minuuttia, kunnes munakoiso on täysin pehmeä
2. Halkaise paprikat, poista kanta ja siemenet. Nosta paprikat uunipellille kuoripuoli ylöspäin ja paista grillivastusten alla kunnes kuori on mustunut. Laita paprikat muovipussiin ja anna jäähtyä 20 minuuttia. Poista paprikoiden kuori
3. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna
4. Kaavi munakoison pehmeä sisus kulhoon, lisää kuoritut paprikat. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi (seos saa olla karkeaa)
5. Kuumenna oliiviöljy kattilassa, lisää valkosipuli ja chili. Paista minuutti. Lisää paprika-munakoisoseos. Keitä miedolla lämmöllä 30 minuuttia välillä sekoittaen
6. Mausta viinietikalla, suolalla ja mustapippurilla. Keitä vielä 10 minuuttia. Anna jäähtyä ja tarkista maku
7. Tarjoile seuraavana päivänä leivän kanssa alkupalana, tai grillatun lihan tai kanan lisukkeena

Valmistusaika: 30 min + kasvisten paahtaminen 1 h + tekeytyminen 12 h

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti