tiistai 22. huhtikuuta 2014

Munakas, mitäs piilotinkaan

Rentouttava pidennetty viikonloppu, jota pääsiäiseksikin kutsutaan, on takana. Tie vei jälleen mökille, jopa teini liittyi seuraan lauantaista lähtien. Keväinen sää houkutteli koko porukkaa ulos ja sunnuntain ruoka valmistuikin grillikatoksella. Lohi savustimeen ja perunat grillin keittolevylle. Pääsiäisperinteenä söimme myös lammasta mökkityyliin. Pitkäperjantain olin yrittäjän kanssa kahdestaan ja silloin menimme ruokailussa yksinkertaisella linjalla. Katselin kaappien antimia ja puoli nippua parsaa sekä vähän kylmäsavulohta  pääsivät maustamaan munakasta. Lisäksi vielä vihreää salaattia ja tomaatti-bruschettaa. Yksinkertaista, keväistä ja maukasta.


MUNAKAS PÄÄSIÄISEN HENKEEN
(kahdelle pääruokana)

6 kananmunaa
loraus kermaa
suolaa
muutama siivu kylmäsavulohta
1/2 nippua vihreää parsaa
rypsiöljyä
parmesaania

1. Leikkaa parsoista puinen tyvi pois. Puolita ne pitkittäin ja leikkaa pariin palaan. Kaada kuumalle pannulle rypsiöljyä ja kääntele parsoja pannulla muuatman minuutti
2. Valmista munakasmassa. Riko  munien rakenne kulhossa, lisää kerma ja mausta suolalla. Sekoita varovasti
3. Kaada munakasmassa pannulle parsojen päälle. Revi lohi paloiksi mukaan. Sekoittele massaa välillä, kunnes se alkaa hyytyä. Raasta päälle parmesaania, laita kansi päälle ja levy pienelle anna munakkaan kypsyä loppuun muutama minuutti kannen alla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti