lauantai 26. huhtikuuta 2014

Björck s. 70

Sain aiemmin keväällä neidiltä ja yrittäjältä Tomi Björckin kirjan Huippukokin kotiruokaa. Vaikka selasin kirjan heti tuoreeltaan läpi, on se  töiden vuoksi ehtinyt pölyttyä jo yli kuukauden ja odotella reseptien toteuttamista. Reseptit ovat vähän suurpiirteisiä, joten ruuanvalmistuksen perusteet täytyy olla hallussa ennen tähän kirjaan tarttumista.  Björckmaiseen tapaan ihan peruskotikeittiöstä löytyvillä aineillakaan ei pärjätä. Tosin valmistamme varsin paljon itämaisen sävyistä ruokaa, joten kaapeistamme löytyy yllättävän paljon tarvittavia kastikkeita ja mausteseoksia. Yhden ruuan kirjan tarjonnasta olemme jo valmistaneet useampaankin kertaan, teinin lempparin Farangin maistelelumenusta, eli simpukat Nahm Jim. Tänään valmistin aurinkoiseen kevätpäivään sopivaa grillattavaa, tosin uunissa kirjan ohjeen mukaan. Kesällä tämä onnistunee grillissäkin.


GRILLATTUA POSSUA JA PAKSOITA

1kg possun kassleria
2dl hoisin-kastiketta
1 1/2 dl hunajaa
3 rkl soijaa
2 rkl valkoviiniä
1 tl mustapippuria
ripaus suolaa

1. Leikkaa kassler pitkittäin kahtia. Valmista marinadi sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Laita liha pakastepussiin ja kaada marinadi päälle. Anna maustua vähintään 4 tuntia, tai enintään 2 vuorokautta
2. Paista liha uunissa ritilän päällä 200-asteessa noin 45 minuuttia. (Valele lihaa marinadilla pari kertaa paistamisen aikana. Laita loppu marinadi kattilaan ja keitä muutama minuutti - oma lisäys)
3. Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi ja lusikoi marinadi päälle

Possun lisäkkeeksi tarjoilimme saman kirjan ohjeella paahdettua paksoita sekä keitettyä basmatiriisiä. Ohjeen mukaan paksoita tarvittiin neljä. Minun paksoini  koko oli puolet tavallisesta kiinankaalista ja käytin niitä vain yhden. Enemmänkin olisi mennyt, mutta teini ja neiti tarvitsivat hiilihydraattinsa eli riisin.

PAAHDETTU PAKSOI

1 paksoi (tai pieniä neljä jos ei muuta lisuketta)

kastike:
2 rkl öljyä
3 cm pala inkivääriä
2 rkl soijaa
1 rkl hienoa sokeria
4 rkl vettä
1. Leikkaa paksoi(t) pitkittäin kahtia. Kuumenna öljy pannulla, lisää paksoit ja paista minuutti
2. Kuori inkivääri ja raasta pannulle, lisää loput mausteet ja vesi. Anna hautua hetki ja tarjoa possun kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti