sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kastiketta kupissa

Kastikkeet tuntuvat lähtökohtaisesti vaikeilta. Olen opetellut muutamien kastikkeiden valmistamista yrityksen ja erehdyksen kautta. Eräs näistä on neidin lempikastike, hollandaise. Toisinaan se onnistuu täydellisesti ja toisinaan tulosta ei kannata mainostaa. Yksi kastike, jossa ei kummempia kikkoja tarvita ja joka maistuu aina, keitellään katkaravunkuorista. Toki voisi käyttää jokirapujen kuoriakin tai luksusversiossa hummeria. Teinin ollessa pienempi pyysimme aina ravintolassa aterioidessamme hänelle kastikkeen erilliseen kuppiin. Siitä dippailemalla, hän tutustui uusiin makuihin ja kasvoi kaikkiruokaiseksi. Nyt samaa tapaa käyttää neiti.

KATKARAPUKASTIKE

1kg katkarapuja kuorineen
voita
pala fenkolia
porkkana
2 valkosipulinkynttä
2 salottisipulia
pala punaista chiliä
1 dl tomaattipyreetä
2 dl valkoviiniä
2 oksaa timjamia
1 dl kuohukermaa

1. Kuori katkaravut
2. Kuori ja paloittele sipulit. Leikkaa porkkana ja fenkoli reiluiksi paloiksi. Leikkaa chilistä parin sentin palanen. Freesaa sipuleita ja kasviksia kattilassa voissa pari minuuttia. Lisää katkaravunkuoret ja jatka paistamista sekoitellen viitisen minuuttia
3. Lisää tomaattipyree, sekoita hyvin ja lisää valkoviini ja timjaminoksa. Anna kiehua 15 minuuttia. Siivilöi liemi talteen pienempään kattilaan. Lisää kerma ja anna  kiehua hetki kunnes kastike alkaa paksuntua. Hienonna pieni timjaminoksa ja lisää se, sekä katkaravut kastikkeeseen. Tarjoile paistetun kalan kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti