maanantai 14. huhtikuuta 2014

Uunivuoka välimeren henkeen

Keittelin lohen kaveriksi katkaravun kuorista kastikkeen. Kastikkeessa oli makua antamassa pala fenkolia. Loput fenkolista oli liian vähän itsenäiseen ruokaan, mutta yhdistelemällä kaapista löytyneitä aineita sain aikaiseksi erittäin maukkaan lisäkkeen. Fenkoli itsessään voi olla liiankin hallitseva. Tässä paistoksessa peruna ja mozzarella tasapainottavat makua. Tuloksena on intensiivisen makuinen, raikas paistos. Valkoviinin voi korvata myös samalla määrällä kasvislientä, mutta silloin lisäisin vaikka sitruunanmehua antamaan hapokkuutta.




PERUNA-FENKOLIVUOKA 

5 isoa kiinteää perunaa
1 fenkoli
2 valkosipulinkynttä
12 kirsikkatomaattia
125 g mozzarellaa
1 1/2 dl valkoviiniä
oliiviöljyä
pecorinojuustoa
suolaa, mustapippuria

1. Kuori perunat ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa fenkoli ohuiksi viipaleiksi. Säästä lehtitupsut
2. Puolita kirsikkatomaatit, kuori ja hienonna valkosipulinkynnet
3. Voitele uunivuoka oliiviöljyllä. Lado peruna- ja fenkoliviipaleet sekaisin vuokaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Revi mozzarella pieniksi paloiksi ja työnnä palat perunoiden ja fenkolien väliin, lisää myös kirsikkatomaatit perunoiden ja fenkolien väliin. Kaada päälle valkoviini ja loraus oliiviöljyä. Raasta vielä pinnalle pecorinojuustoa. Paista 170-asteessa 35-45 minuuttia. Viimeistele fenkolin lehtitupsuilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti