sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Takuuvarmaa poroa

Joulukuussa saamamme porolähetys alkaa olla valmistettu ruuaksi. Jäljellä ovat enää soppaluut, pala etuselkää ja pari pakettia jauhelihaa. Tänään paistoin ulkofileet. Poron ulkofileen sanotaan olevan helpoimpia asioita valmistaa ja näin todella on. Tärkeintä on huolehtia, ettei paista lihaa liian kauan. Lihalämpömittarilla takaa varmimman lopputuloksen. Kun laittaa tavoitelämmöksi 55-astetta, saa sisältä mukavan roseeta lihaa. Tänään en käyttänyt lämpömittaria, vaan käärin pannulla väriä saaneet ulkofileet folioon ja nostin ne uuniin 180- asteeseen 6 minuutiksi ja annoin levätä foliossa toiset 6 minuuttia ennen leikkaamista. Lisukkeeksi valmistin vuohenjuustoperunoita ja papu-tomaattisekoitusta. Kastikkeen korvikkeeksi haudutin punasipulia punaviinissä, mausteena valkosipulia, timjamia, suolaa, mustapippuria ja hunajaa.


PAISTETTU PORON ULKOFILEE

600g poron ulkofileetä
voita, rypsiöljyä
tuoretta timjamia
merisuolaa ja mustapippuria myllystä

1. Sulata poron fileet jääkaapissa. Ota fileet huoneenlämpöön tunti ennen paistamista. Poista fileistä iso kalvo leikkaamalla
2. Kuumenna paistinpannu, lisää nokare voita ja loraus rypsiöljyä ja pari oksaa timjamia. Leikkaa fileet kahtia ( jotta mahtuvat pannulle). Paista 3 minuuttia / puoli. Suolaa ja pippuroi ja nosta folion päälle uunivuokaan. Kääri folio kiinni ja paista 180 asteessa 6 minuuttia. Ota pois uunista ja anna levätä 6 minuuttia. Leikkaa liha viipaleiksi ja tarjoile mieleistesi lisukkeiden kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti