Tein veljen kanssa jouluna vaihtokaupan. Hän sai loput savustetusta karitsan viulusta ja minä vakuumiin pakatun savustetun lähitilan ankan. Ankka päätyi heti kotiin saavuttua pakastimeen. En ole oikein keksinyt mihin sitä käyttäisin. Viikolla muistin Pekingin ankan; rapeaksi paistettua ankkaa pienten lettusten välissä. Muu olisi selvillä, mutta lettusten teko olisi arvoitus. Arvelin niitä löytyvän valmiina marketin kansainvälisen ruuan hyllystä. Eipä ollut. Hakaniemen etnisiin kauppoihin ei ollut aikaa lähteä. Vähän googlailua ja löysin useita ohjeita. Sitten muistin keittokirjahyllyssä olevan Aito kiinalainen keittotaito kirjan, jonka ostin yrittäjälle joululahjaksi reilu 20 vuotta sitten. Kirjasta olemme kokkailleet kaikenlaista, mutta Pekingin ankka on jäänyt tekemättä. Nyt kuitenkin otin lettusten ohjeen sieltä, nimenä lootuksenlehtileivät. Jossain googlatuissa ohjeissa puhuttiin mandariiniohukaisista, joka on (kai) sama asia. Hauska ohje. Parin lätyn jälkeen jopa onnistuivat. Tärkeintä oli saada kahdesta yhteenliitettävästä lettusesta saman kokoiset, jotta ne irtoavat helposti toisistaan ja kummankaan reunat eivät paistu rapeiksi. Jotta ruoka valmistui nopeasti työpäivän jälkeen kokkailimme keittiössä koko perhe: yrittäjä irrotteli lihat ankasta ja kattoi pöydän, teinineiti paloitteli vihannekset ja minä tein lettuset. Näitä tehdään uudestaankin.
PEKINGIN ANKAN HÄMÄLÄISVERSIO
1 savustettu ankka
kurkku
muutama kevätsipuli
*
hoisin-kastiketta
*
lettustaikina:
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kiehuvaa vettä
*
seesamiöljyä
1. Irrottele ankasta lihat repien. Jätä nahka käyttämättä (ainakin meidän ankassamme se oli sitkeää). Laita lihat uuninkestävään vuokaan
2. Tee lettustaikina. Siivilöi jauhot kulhoon. Lisää kiehuvaa vettä pienissä erissä . Vaivaa taikina kiiltäväksi. Peitä kostealla liinalla ja nosta kylmään kymmeneksi minuutiksi
3. Suikaloi vihannekset. (poista siemenet kurkusta)
4. Leivo taikinasta pötkö ja jaa pötkö 16 palaan. Taputtele palat kämmenen kokoisiksi ympyröiksi. Sivele ympyrä seesamiöljyllä ja paina toinen ympyrä päälle. Kauli n 15cm halkaisijan ympyröiksi. Säilytä kostean liinan alla paistamiseen asti.
5. Laita ankanlihat uuniin 200-asteeseen (voit kaataa päälle vähän seesamiöljyä) kun aloitat lettusten paistamisen . Kääntele lihoja pari kertaa välillä ja tarkista etteivät ne pala vaan päällimmäinen kerros vähän rapeutuu (eli laita uuni kiinni ja folio päälle, jos alkavat paistua liikaa)
5. Paista lettuset paistinpannulla miedolla lämmöllä molemmin puolin. Irrota lettuspari toisistaan ja pinoa lautaselle kostean liinan alle.
6. Laita ankka, lettuset, vihannekset ja hoisinkastike tarjolle. Levitä lettuselle ensin hoisinkastiketta ja kasaa päälle ankkaa, kurkkua ja kevätsipulia. Käännä rullalle ja nauti
Valmistusaika: 30min