lauantai 23. tammikuuta 2016

Andien perukoilta

Etelä-Amerikasta Andeilta kotoisin oleva kvinoa alkoi levitä käyttöön Suomessakin muutamia vuosia sitten. Kvinoa on luontaisesti gluteeniton ja runsasproteiininen . Se toimii lisäkkeenä riisin tapaan.  Ensin en ollut kuullutkaan koko kasvista. Sitten "boikotoin" sitä, koska luin artikkelin, missä kerrottiin Andien viljelijöiden näkevän nälkää, kun he myyvät satonsa monikansallisille yrityksille. Pari vuotta sitten kuulin kvinoaa viljeltävän Suomessakin. Kokeileminen on vain jäänyt, kunnes uusimmassa Glorian Ruoka & Viinissä oli mukavan oloinen ohje. Kvinoa päätyi samaan pöytään srirachalohen ja jugurttikastikkeen kanssa. Kokonaisuus oli mukavan tasapainoinen.


KUKKAKAALI-KVINOA
(6-8 annosta)

2dl kvinoaa
kukkakaali
loraus oliiviöljyä
sormisuolaa
1/2 l babypinaattia (astia täyteen pakattuna)
nippu korianteria
mantelilastuja - ei ollut, korvasin mantelirouheella

kastike:
3 rkl sitruunanmehua
6 rkl oliiviöljyä
ripaus sormisuolaa

1. Huuhtele kvinoa ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan
2. Sekoita kastike ja kaada 2/3 keitetyn kvinoan sekaan
3. Laita uuni kuumenemaan 200-asteeseen. Leikkaa kukkakaali pieniksi nupuiksi ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Liruttele päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla, sekoita.Sekoita käsin. Paahda kukkakaaleja  noin vartti, kunnes ne ovat saaneet vähän väriä, mutta ovat vielä napakoita
4. Paahda mantelirouhe kuumalla, kuivalla pannulla 
5. Yhdistä kaikki aineet ja kaada loppu kastike päälle, sekoita


JUGURTTIKASTIKE

1 1/2 dl turkkilaista jugurttia
1 sitruunan raastettu kuori
2 rkl sitruuunamehua
nippu korianteria hienonnettuna
ripaus suolaa

1. Sekoita kaikki jugurttikastikkeen aineet. Nosta jääkaappiin maustumaan. Tarjoile lohen ja kukkakaali-kvinoan lisäkkeenä

Valmistusaika:   45 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti