keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Tiikerin raidat, ilman kananmunaa

Neiti halusi ilahduttaa luokkalaisiaan järjestämällä juhlat kesän alkamisen kunniaksi.  Päiväksi valikoitui ensimmäinen helteen jälkeinen päivä, eli varsin suomalaisessa kesäsäässä mentiin. Tarjottavat neiti suunnitteli varsin yksinkertaiselle linjalla, sipsejä ja dippiä, keksejä, karkkia ja boolia sitruunalimusta ja marjoista. Vain yksi tarjottavista olisi itse valmistettua. Koska kahdella vieraista on kananmuna-allergia googlailimme ohjeita ja päädyimme tähän. Kakusta oli vain muruset jäljellä, kun kotiuduin illalla, joten oli tainnut olla hyvää. Kakusta riitti reilulle kymmenelle esiteinille, aikuisille olisi tullut 20 ohutta viipaletta
Kuva neidin puhelimella kiireessä ottama

KANANMUNATON TIIKERIKAKKU

4 1/2 dl vehnäjauhoja
3 dl hienoa sokeria
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 dl voisulaa
1 dl kädenlämpöistä maitoa
1 dl kiehuvaa vettä

100g valkosuklaata
50g tummaa suklaata

1. Sulata voi ja anna jäähtyä
2. Kuumenemaan 175-asteeseen
3. Sekoita kuivat aineet lukuunottamatta kaakaojauhetta
4. Lisää jäähtynyt voisula, maitoa ja lopuksi kiehuva vesi. Sekoita taikinaksi. Ota osa taikinasta toiseen kulhoon ja sekoita siihen kaakaojauhe
5. Levita taikina kakkuvuokaan vuorotellen tummaa ja vaaleaa taikinaa. Voit vielä vetää lusikalla taikinan läpi, jotta saat varmasti raidallista kakkua
6. Paista kakkua 40-50 minuuttia, kumoa kakku ja anna jäähtyä
7. Sulata valkosuklaa ja levitä kadun pinnalle, anna jähmettyä. Sulata tumma suklaa ja tee sillä raitoja kakkuun. Anna jähmettyä ja tarjoile

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti