lauantai 10. toukokuuta 2014

Palataan vielä vappuun

Ennen äitienpäivää palataan vielä hetkeksi vappuun. Suunnittelin vappupäivälle pitkästä aikaa alkuruuan, pääruuan ja jälkiruuan. Makumaailma oli cross- kitcheniä aasialaisittain. Alkuun simpukoita Nahm Jim, pääruokana kanaa balilaisittain ja jälkiruoka sai makua sitruunaruohosta ja kaffirlimetinlehdistä.  Mukavia toisiaan täydentäviä makuja, ja vaikka menu voi kuulostaa työläältä, se ei sitä ole. Maustetahnojen valmistamisen jälkeen simpukat maustuvat itsekseen ja kana paistuu uunissa. Jälkiruuankin voi valmistaa jo edellisenä päivänä ja vain viimeistellä ennen tarjoilua. Jälkiruuan ohje keväisestä Maku-lehdestä


SITRUUNARUOHOBRÜLEE JA MANGOSALSA
(5 annosta)

4 dl kuohukermaa
3/4 dl hienoa sokeria
1 sitruunaruoho
3 kaffirlimetinlehteä
4 kananmunan keltuaista

kuorrutus:
2 rkl ruokokidesokeria


1. Mittaa kerma ja sokeri kattilaan. Paloittele sitruunaruoho ja lisää se sekä kaffirlimetinlehdet kattilaan. Kiehauta ja nosta kattila liedeltä. Jätä seos maustumaan kymmeneksi minuutiksi
2. Vatkaa keltuaisten rakenne rikki
3. Siivilöi kermaseoksesta sitruunaruohot ja kaffirlimetinlehdet pois. Kaada seos takaisin kattilaan ja kuumenna. Kaada seos keltuaisten joukkoon koko ajan sekoittaen
4. Jaa seos brülee vuokiin. Nosta vuoat uunipannuun ja kaada pannulle kiehuvaa vettä vuokien puoleen väliin. Kypsennä 150- asteisessa uunissa noin 50 minuuttia
5. Jäähdytä brüleet, peitä tuorekelmulla ja nosta jääkaappiin
6. Ripottele ruokokidesokeria brüleiden pinnalle ja ruskista sokeri "tohottimella"

MANGOSALSA

2 rkl ruokokidesokeria
1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 tl punaista chiliä hienonnettuna
1 rl limetinmehua
2 dl mangoa pieninä kuutioina

1. Mittaa kattilaa sokeri, inkivääri ja chili. Kuumenna kunnes seos muuttuu siirappimaiseksi. Lisää limetinmehu ja mangokuutiot. Kuumenna, mutta älä anna mangojen kypsyä liikaa. Tarjoile brüleen lisänä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti