sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Neidin mustikkamuffinit limetti-sokerikuorrutteella

Teini kotiutui puolilta päivin golfkentältä ja availi kaappien ovia etsien jotain hyvää. Mikään ei kuitenkaan kelvannut ja teini kopisteli alakertaan pelikoneen äärelle. Neiti oli kuullut vihjeen ja alkoi miettiä leivottavaa. Pari ehdotusta kumosin sillä perusteella, että raaka-aineita varten ei lähdetä kauppaan. Vihdoin tuloksena olivat mustikkamuffinit, joiden aineet löytyivät kaapeista. Neiti halusi kuitenkin jalostaa muffineja ja kuorruttaa sekä koristella ne. Yhdessä ideoimalla saimme aikaan  maukkaat muffinit, jotka neiti täysin itsenäisesti toteutti. Perusohje neidin googlaama. Ohje on helppo toteuttaa, sillä aineet  vain sekoitetaan keskenään. 

MUSTIKKAMUFFINIT LIMETTI-SOKERIKUORRUTTEELLA

1 dl pullomargariinia
1 dl hienoa sokeria
1 dl maitoa
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl kardemummaa
3 dl jäisiä pakastemustikoita

kuorrute:
limetin mehua
tomusokeria
*
raastettua limetin kuorta
nonparelleja

1. Laita uuni lämpiämään 200 astetta
2. Laita metalliselle muffinipellille paperiset muffinivuuat.
3. Nosta kaikki ohjeen aineet pöydälle
4. Ota esiin iso kulho,  2 desimittaa, teelusikka (tai mitta), taikinakaavin sekä 2 ruokalusikkaa
5. Sekoita isossa kulhossa  pullomargariini, sokeri, maito ja kananmunat
6. Lisää vehnäjauhot, perunajauho, kardemumma sekä leivinjauhe, sekoita. Kääntele vielä jäiset mustikat taikinaan
7. Nosta kahden ruokalusikan avulla taikina  muffinivuokiin pellille
8. Nosta muffinipelti uuniin ja paista noin 15 minuuttia. Nosta pelti pois uunista patalapuilla. Nosta muffinit paperivuokineen pois metallipelliltä, jotta niiden kypsyminen loppuu
9. Tee kuorrute. Raasta limetin kuori. Purista puolen limetin mehu ja sekoita mukaan tomusokeria pari lusikallista kerrallaan kunnes seos on tukevaa, mutta juoksevaa
10. Kaada seos minigrip-pussiin. Tee pussin kulmaan pieni reikä ja koristele muffinit yksi kerrallaan; limetti-sokerikuorrute, nonparellit ja limetin kuori. Anna kuorrutteen jähmettyä ja tarjoile

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti