perjantai 20. syyskuuta 2013

Loppukesän satoa

Vaikka pihan ruukkupuutarhani on varsin vaatimaton, on se tuottanut kaikki yrtit ja ison osan salaateista, joita olemme  kesän aikana syöneet. Viimeisenä pihalla sinnittelee rosmariini, jonka siirrän lasitetulle terassille viikonloppuna. Pari viikkoa sitten keräsin pinaateista viimeisen sadon. 300g tuoretta pinaattia pääsi piirakan täytteeksi. Pienempikin määrä olisi riittänyt, mutta näin pinaatin maku oli ihanan täyteläinen. Lisämakuna on vuohenjuustoa, sillä pinaatti ja vuohenjuusto sopivat makuparina yhteen.

PINAATTI-VUOHENJUUSTOPIIRAS

pohjataikina:
75g voita
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 rkl
1 kananmuna

täyte:
300g tuoretta pinaattia
1 valkosipulinkynsi
rypsiöljyä
100g pehmeää vuohenjuustoa
2 kananmunaa
1 prk kermaviiliä
1/2 dl täysmaitoa
suolaa, mustapippuria
1/4 tl muskottipähkinää
2 tomaattia
emmental-raastetta

1. Valmista taikina nyppimällä voi ja jauhot murumaisiksi, lisää vesi ja kananmuna. Sekoita taikinaksi, älä vaivaa. Laita taikina kelmutettuna jääkaappiin puoleksi tunniksi
2. Kuori ja hienonna valkosipulin kynnet. Hienonna pinaatit
3. Kuumenna paistinpannu, lisää öljyä hienonnetut valkosipulinkynnet ja pinaatti. Paista muutama minuutti, mausta suolalla, mustapippurilla ja muskottipähkinällä
4. Sekoita vuohenjuusto, kananmunat, kermaviili ja maito, mausta suolalla ja mustapippurilla
5. Rypistä leivinpaperi ja laita se pyöreään piirasvuokaan, leikkaa ylimääräiset pois. Taputtele taikina jauhotetuin käsin vuokaan. Lisää pinaatti-valkosipuliseos. Kaada vuohenjuusto-kermaviili-kananmunaseos päälle. Leikkaa tomaatti viipaleiksi ja laita viipaleet piirakan päälle. Ripottele pinnalle emmental-raaste
6. Paista 200-asteessa 35-40 minuuttia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti