maanantai 16. syyskuuta 2013

Välimeren makuja lihapullissa

Vaikka keittiössä puuhaileminen on minulle mitä parhainta rentoutumista, syksyn työkiireet ovat vieneet päivästä niin monta tuntia, ettei keittiöön ole yksinkertaisesti ollut viikolla aikaa. Eilen olenkin sitten viettänyt useamman tunnin köökin puolella. Olisin saattanut väsyneenä päätyä tuijottamaan telkkariakin, mutta neiti oli heti aamulla niin innoissaan uppomunista, että jatkoimme samalla vauhdilla eteenpäin. Koska viikonloppuun kuului myös teatteria kahtena päivänä sekä golfia, en torstaina viikonlopun ostoslistaa tehdessäni laskenut minkään uuden varaan.  Reilumpi jauhelihataikina hyvin maustettuna turvasi kuitenkin sekä sunnuntain että yhden alkuviikon päivän aterian. Sunnuntaille lihapullia pastan kanssa ja alkuviikolle jauhelihapihvit, jotka kasataan reissumiehen, salaatin, tomaatin ja juuston kanssa hampurilaisiksi. Tosin pastaa ja lihapulliakin jäi yhdelle aterialle.


VÄLIMERELLINEN JAUHELIHATAIKINA
LIHAPULLIA & PIHVEJÄ
(20 isoa lihapullaa ja 5 isoa jauhelihapihviä)

2x 240g karitsan jauhelihaa (pakaste)
400g naudan jauhelihaa
1/2 purjo
2 valkosipulinkynttä
8 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
2 rkl pieniä kapriksia
16 vihreää paprikatäytteistä oliivia
3 kananmunaa
2 rkl soijakastiketta
mustapippuria myllystä
1 dl korppujauhoja
rypsiöljyä
voita
*
tomaattikastike:
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 mieto chili
rypsiöljyä
1 tlk tomaattimurskaa
oksa tuoretta timjamia
suolaa, mustapippuria

1. Valmista tomaattikastike. Kuori ja hienonna sipulit, halkaise chili ja poista siemenet ja hienonna. Kuullota sipulit ja chili rypsiöljyssä ja lisää tomaattimurska sekä timjaminoksa, hauduta vartti, poista timjamin oksa.  Mausta suolalla ja mustapippurilla
2. Kuori ja hienonna valkosipuli. Halkaise purjo, huuhtele ja viipaloi. Kuullota sipulit rypsiöljyssä
3. Hienonna oliivit, kaprikset ja aurinkokuivatut tomaatit
4. Laita jauhelihat, sipulit, oliivi-kapris-tomaattiseos, soijakastike ja kananmunat kulhoon. Rouhi päälle reilusti mustapippuria ja ripottele korppujauho pinnalle. Sekoita käsin taikinaksi
5. Tee 20 isoa lihapullaa ja paista ne voi-rypsiöljyseoksessa ruskeiksi kauttaaltaan
6. Nosta lihapullat tomaattikastikkeeseen ja anna kiehua hiljalleen vartti. Tarjoile pastan ja vasta raastetun parmesaanin kanssa 

7. Paista lopusta taikinasta reiluja pihvejä (minulla taikina riitti viiteen pihviin) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti