sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Valkosuklaajälkkäriä


Sunnuntaiseen lounaaseen kuuluu meillä aina jälkiruoka. Helpoimmillaan kaupan jäätelöä pakastimesta, viime aikoina usein pikkuneidin leivonnaisia. Tänään aioin tehdä valkosuklaapannacottaa, mutta koska kaapissa ei ollutkaan yhtään liivatelehteä, valkosuklaa pääsi mousseen. Helppo ja takuuvarmasti onnistuva jälkiruoka, appelsiinin voi korvata limetillä tai jättää poiskin. Pikkuneiti oli chef ja minä toimin avustajana.


VALKOSUKLAA-APPELSIINIMOUSSE
150g valkosuklaata
1 1/2 dl kuohukermaa
4 rkl vastapuristettua appelsiinimehua
1/2 appelsiinin raastettu kuori
2 kananmunaa
*
mantelilastuja

1. Pilko suklaa kulhoon. Lämmitä appelsiinimehua ja kaada se suklaan sekaan. Sulata suklaa vesihauteessa välillä sekoitellen. Sekoita joukkoon raastettu appelsiinin kuori

2. Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa molemmat sekä kerma erillisissä kulhoissa vaahdoksi
3. Lisää keltuaisvaahto jäähtyneen suklaa-appelsiiniseoksen joukkoon. Lisää kerma ja sekoita ja nostele lopuksi valkuaisvaahto mukaan. Annostele tarjoiluastioihin ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia
4. Paahda mantelit kuumalla pannulla ilman rasvaa
5. Viimeistele mousseannokset paahdetuilla mantelilastuilla

2 kommenttia: