lauantai 16. helmikuuta 2013

Talvisalaattia

Pidän kaikista, tuntemistani, juureksista.  Pakkauskoot eivät vain suosi niiden käyttämistä. Porkkanaa myydään kilon pusseissa ja sen saa menemään yhdellä aterialla ja muutamalla välipalalla. Punajuuri on jo haaste, ostaessani kolmen kilon pussin, meillä syödään punajuurta kolmella eri tavalla. Tai sitten pohdin voisiko viimeisiä vihanneslaatikkoon unohtuneita punajuuria vielä valmistaa ruuaksi, vaikka ostopäivästä on (useampi) kuukausi.  Toisen ääripään muodostavat selleri, joka on ehdoton lempijuurekseni, sekä palsternakka. Molempia myydään muovikelmuun käärittynä perunankokoisina paloina. Tee siinä sitten selleripyreetä. Tätä ruokaa varten neuvottiin hankkimaan 2 palsternakkaa, ostin kolme, sen verran hyvältä ohje kuulosti. Myös lopputulos oli meidän makumme mukainen. Tämä Hesarin ruokatorstain salaatti tarjoiltiin pihvien lisukkeena. Ostamani gruyére oli liian nuorta ja sen olisi voinut korvata parmesaanilla tai pecorinolla.

HUNAJAINEN PALSTERNAKKA-APPELSIINISALAATTI

3 palsternakkaa
rypsiöljyä
voita
1 dl vastapuristettua appelsiinimehua
yhden appelsiinin raastettu kuori
1/2 dl juoksevaa hunajaa
1/2 tl merisuolahiutaleita
1 rkl silputtua tuoretta korianteria
*
2 appelsiinia
vuonankaalia
1 dl saksanpähkinöitä
100g gruyérejuustoa

1. Kuori palsternakat ja leikkaa ne lohkoiksi
2. Kuumenna öljy ja voi pannulla ja kuullota palsternakkoja, kunnes ne saavat vähän väriä
3. Lisää pannulle appelsiinimehu ja -kuori, hunaja, suola ja korianteri. Hauduta kannen alla noin viisitoista minuuttia
4. Poista appelsiineista kuori veitsellä ja leikkaa lohkot kalvottomiksi
5. Asettele vuonankaali vadille. Nosta päälle palsternakat ja appelsiinilohkot. Viimeistele rouhituilla pähkinöillä ja juustolastuilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti