lauantai 21. toukokuuta 2011

Vesimelonia salaatissa

Päivä on kulunut puutarhassa puuhastellessa. Ei mitään isompaa projektia, mutta pientä kunnostusta.  Perennapenkissäkin näkyvät jo alut kaikista kesän tulokkaista, kuunliljatkin hitaimpina ovat jo pinnalla. Varsinaiset kesäkukat odottavat vielä puutarhamyymälässä, ettei mahdollinen yöhalla tuhoa niitä.
Ateriaksi valmistuu grillattua tonnikalaa ja parmankinkkuun käärittyä parsaa, grillistä sekin.  Yrittäjä ja pikkuneiti toivat kaupasta jättimäisen vesimelonin.  Osa siitä päätyi alkupalaan.
VESIMELONI-FETASALAATTI

rucolaa
vesimelonia
pieni rasia fetakuutioita öljyssä
pinjansiemeniä
valkoista balsamicoa
mustapippuria myllystä

1. Revi rucola pienemmäksi ja levitä lautaselle. Kaada päälle vähän fetan öljyä ja liraus valkoista balsamicoa, sekoita
2. Leikkaa vesimeloni lohkoiksi ja levitä salaatin päälle.  Kaada fetakuutiot vesimelonin päälle. Kaada pinnalle hieman lisää öljyä
3. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla. Anna jäähtyä ja  levitä salaatin pinnalla. Mausta mustapippurilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti