sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Itämaista possua

Kävin torstaina viikonlopun ruokaostoksilla kauppalistalla vain perustuotteet. Usein niin löytää jotain mielenkiintoista ja pääsee ideoimaan ateriaa "puhtaalta pöydältä".  Ostoskärryyn päätyi lähinnä alhaisen hinnan perusteella mm iso paketti possun fileepihvejä. Possua tulee valmistettua harvoin, jos grillikauden kassleria ei lasketa. Kaupassa ei vielä syntynyt minkäänlaista ideaa miten possu ruuaksi valmistetaan. Kauppareissun päätteeksi ajattelinkin käydä vielä lauantaina täydennysostoksilla, kun aterian rakenne on tarkentunut. Loppujen lopuksi mentiin niillä aineilla mitä kotona oli ilman sen kummempia täydennyksiä. Marinadi ja kastike pohjautuvat niihin aineisiin, joita kotoa löytyi. Lopuista pihveistä, paistoliemestä, lisäkkeenä olleista ananaksista ja kastikkeesta tulee huomiselle kastike.

 POSSUN FILEEPIHVIT JA PÄHKINÄINEN KASTIKE

1400g possun fileepihvejä
*
lisäksi :
nuudeleita, paketin ohjeen mukaan keitettynä
tuoretta ananasta

marinadi:
1/2 dl soijaa
1/2 dl seesamiöljyä
3 valkosipulinkynttä
2rkl hunajaa
1/2 limetin mehu

1. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita kaikki marinadin aineet ja kaada possunfileiden päälle. Anna marinoitua muutama tunti, välillä käännellen
pähkinäinen kastike:
4 rkl rouhittuja pähkinöitä (nyt saksanpähkinä, muutkin käy)
1 limetin mehu ja kuori raastettuna
2 rkl hunajaa
1 cm pala inkivääriä pilkottuna
1 punainen chili hienonnettuna
2 rkl kalakastiketta
4 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
pieni prk (125g) kookosmaitoa

1. Sekoita kaikki kastikkeen aineet keskenään, anna maustua jääkaapissa 

PIHVIT
1. Kuori ananas ja leikkaa paloiksi
2. Pyyhi pihveistä liika marinadi pois ja grillaa pihvit molemmin puolin joko grillissä tai uunin grillivastusten alla (nyt käytin grillivastuksia, sillä lihaa oli paljon, enkä halunnut kauniina iltana seistä grillin äärellä).
3. Laita ananaspalat lihojen sekaan grillautumaan
4. Keitä nuudelit lihojen grillautuessa
5. Kokoa annokset; pyöritä pihdeillä nuudelit rullalle ja aseta lautaselle, laita pihvi ja ananakset viereen. Valele nuudeleiden päälle uunipannulle lihoista valunutta paistolientä. Viimeistele pähkinäisellä kastikkeella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti