lauantai 26. maaliskuuta 2011

Tanskanmaalta

Kaikki äyriäiset kuuluvat suosikkeihimme, niistä "kotoisimpana" katkaravut. Useimmiten katkarapuja tulee nautittua esimerkiksi avokadon kaverina. Pakastimessa odotti pussillinen kuorellisia katkarapuja kuorijaansa. Tarkoitus oli tehdä perjantain iltapalaksi katkarapuleipiä, toast skageneita. Saatuani kilon rapuja kuorittua, kuoria oli iso kulhollinen ja ravunpyrstöjä vähän pienempi kulho. Työlästä hommaa, mutta ehdottomasti vaivan väärti. Kuorista olisi voinut keittää upean keittopohjan, tällä kertaa ne menivät ajanpuutteen vuoksi roskiin.  Pienempi kulhollinen rapuja, vaikutti vain niin pieneltä, että laajensin menuuta lihaleivän puolelle. Perheen iltapalana tarjottiin siis tanskalaisia voileipiä. Pikkuneiti leikkasi leivät ja huolehti lihaleipien kokoamisesta.

TANSKALAISET VOILEIVÄT

LIHALEIVÄT
tummaa vuokaleipää
voileipäpikkelsiä
härän kylmäsavupaistia
paahdettua sipulia
cocktailkurkkuja
persiljaa

1. Leikkaa leivästä reunat pois. Voitele leivät voileipäpikkelsillä. Asettele kolme viipaletta kylmäsavupaistia leivälle
2. Leikkaa cocktailkurkut suikaleiksi. Purista viiva voileipäpikkelsiä raidaksi leivän päälle. Laita kurkut leivälle ja kassa sipulia pikkelsiraidalle, viimeistele persiljalla
TOAST SKAGEN

paahtoleipäviipaleita
1 kg kuorellisia katkarapuja
1 dl majoneesia
1 rkl dijonsinappia
mustapippuria
sitruunan mehua
tilliä
mätiä (nyt siianmäti)


1. Kuori katkaravut. Taita pää irti, ota keskiosasta kiinni ja vedä peräpää pois. Taita kuoren keskiosa ja sen mukana jalat pois. Poista viimeisenä katkiksen päällä oleva tumma suoli vetämällä
2. Ota osa ravuista talteen leipien koristelua varten ja leikkaa loput pienemmäksi. Hienonna oksa tilliä. Sekoita hienonnetut katkaravut, majoneesi, dijonsinappi ja tilli. Mausta varovasti mustapippurilla ja purista sekaan sitruunanmehua maun mukaan
3. Leikkaa leivät pyöreiksi kiekoiksia käyttäen esim jälkiruokamaljaa muottina
4. Kokoa leivät. Nosta jokaiselle leivälle keko katkarapuseosta. Laita keon päälle teelusikallinen mätia ja pinnalle hienonnettua tilliä

torstai 24. maaliskuuta 2011

Sunnuntailounas

Turhan usein lihan lisäkkeeksi tulee laitettua perunoita jollakin tapaa, riisiä tai pastaa. Vaikka kaikki juurekset kuuluvat suosikkeihimme, niiden käyttö rajoittuu usein porkkanoihin. Osansa tähän on kauppojen valikoimilla. Palsternakkaa ja selleriä myydään pieniä palasia kelmuun käärittynä. Toinen ääripää  on kolmenkilon säkki, joissa myydään ainakin lanttuja. Sunnuntain pääruokaa täydensi haalea salaatti yhdestä lempijuureksestani, punajuuresta.


PUNAJUURI-AURAJUUSTOSALAATTI
1 kg punajuuria
suolaa, mustapippuria
oliiviöljyä
1/3 pakettia Aura Gold juustoa
rucolaa
pinjansiemeniä

1. Kuori punajuuret. Pienet voi jättää kokonaisiksi, isot puolittaa tai lohkoa neljään osaan. Laita punajuuret uunivuokaan, lorauta päälle öljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Pyörittele mausteet ympäri punajuuria. Paista 175-asteessa reilu puoli tuntia
2. Paahda pinjan siemenet pannulla
3. Ota vielä napakat punajuuret uunista ja murusta juusto päälle, sekoita
4. Laita tarjoiluvadille reilusti rucolaa, nosta punajuuret keoksi ja ripottele pinnalle paahdetut pinjansiemenet. Viimeistele annos oliiviöljyllä

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tiikerin raidat

Viime sunnuntain jälkiruuan valmistivat yrittäjä ja pikkuneiti. Jälkiruuasta oli tarkoitus jäädä vielä tiistain yhtiökokoukseenkin, mutta kakku osoittautui niin maukkaaksi, että jälkikasvu tuhosi sen kokonaan ennen tiistaita. En muistakaan, koska meillä olisi edellisen kerran leivottu perinteistä kuivakakkua.

VANHANAJAN TIIKERIKAKKU

2,5dl pullomargariinia
4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 kananmunaa
1tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
1 dl maitoa
3 rkl kaakaota

1. Vaahdota margariini ja sokerit. Lisää munat yksitellen kokoajan sekoittaen
2. Yhdistä leivinjauhe ja vehnäjauhot ja siivilöi taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Sekoita taikina
3. Voitele kakkuvuoka ja jauhota korppujauhoilla
4. Jaa taikina kahteen osaan ja sekoita kaakao toiseen osaan. Levitä kerros vaaleaa taikinaa vuokaan, päälle kerros tummaa ja taas vaaleaa. Vedä lusikalla viiva taikinan keskelle, jotta se noustessaan pysyy tasaisena (eikä nouse keskeltä kummulle)
5. Paista 175-asteessa  50-60 minuuttia

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Yhtiökokoustarjoilua

Taloyhtiön yhtiökokous pidettiin meillä viime viikolla. Perinteisesti silloin myös kahvitellaan. Leivoin korvapuusteja. Niidenkään ohjetta ei blogissani näköjään ole, mutta tullee myöhemmin. Suolaiseksi tein muffinsseja, gluteenittomina, jotta käyvät kaikkien ruokavalioon. Ulkonäkö ei ole kaunein, mutta maun puolesta maittoivat kaikille. Gluteenittomat leivonnaiset tarvitsevat tavallista enemmän mehukkuutta lisääviä elementtejä ja siltikin ne ovat parhaimmillaan leipomispäivänä. Muffinssit ovat mukavia siitä, että ne voi maustaa vaikka joka kerta eri tavalla. Nyt makuina feta, kinkku ja aurinkokuivattu tomaatti.

KINKKU-FETAMUFFINSSIT, gluteeniton

4 kananmunaa
pieni rasia aurinkokuivattu tomaatti -fetakuutioita  öljyssä
pari siivua ilmakuivattua kinkkua
1  1/2 dl juustoraastetta
 4-5 dl gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Vaahdota kananmunat. Lisää fetakuutiot öljyineen, sekoita. Leikkaa kinkkuviipaleet suikaleiksi ja lisää taikinaan
2. Lisää juustoraaste taikinaan. Sekoita ja jauhot ja leivinjauhe ja lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi
3. Laita muffinssipellin koloinen paperivuuat ja nostele lusikalla taikinaa niihin. Annoksesta tulee 12 muffinssia. Paista

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Lasillinen viiniä

Naapurit kävivät perjantaina "opiskelemassa" kissan hoidon salaisuuksia, jotta Miisu tuntee olonsa kotoisaksi lomamme aikana. Pikkuneidin käytyä  ruokinta ja muut kujeet läpi, ilta jatkui seurustelun merkeissä. Viinin kaverina tarjolla oli aiemminkin valmistettuja parmesaanikeksejä, tällä kertaa gluteenittomina sekä viikunahilloketta.

PARMESAANIKEKSIT, gluteeniton

3 dl vasta raastettua parmesaania
1 rkl gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
3/4 dl kasvirasvavalmistetta ( Flora culinesse)

1. Sekoita juustoraasteen joukkoon kuivat aineet
2. Lisää rasva ja kananmuna, sekoita tasaiseksi
3. Nostele lusikalla pellille nokareita (tulee n 20), jätä väliin tilaa, sillä keksit leviävät paistuessaan
4. Paista 200-asteessa n 10 minuuttia

Juniori keittiössä

Teini on viime aikoina auttanut upeasti keittiössä.  Varsinkin pastakastikkeita syntyy viikottain. Myös itseruskistettu jauheliha maistuu, usein hyvin maustettuna ihan sellaisenaan vaikkapa punttitreenin jälkeen. Yhtenä iltana valmistui  täytetty leipä. Koska en ollut paikalla, en tiedä tarkkoja aineita, mutta kuvasta päätellen on ollut hyvää. Koristeetkin ovat paikallaan.

Sunnuntain alkuruoka

Pikkuneiti ihastui kovin taannoiseen maa-artisokka pyreeseen. Jo silloin oli tarkoitukseni oli alunperin tehdä alkuruuaksi keittoa, mutta laiskuus voitti. Korjasin vahingon viime sunnuntaina. Teini ei pyreeseen ihastunut, mutta keitosta pidimme kaikki. Keitto on tehty muistissa olevalla reseptillä, mutta lisukkeet ovat Glorian R&V:n numerosta 8/2010

MAA-ARTISOKKAKEITTO

600g maa-artisokkia
salottisipuli
1 iso jauhoinen peruna
rypsiöljyä
1/2 kasvisliemikuutiota
 8 dl vettä
 2 dl kermaa
muskottia, valkopippuria (suolaa)
*
3/4 dl pekaanipähkinöitä
4 viipaletta ilmakuivattua kinkkua
saksanpähkinäöljyä

1. Kuori ja hienonna sipuli. Kuori peruna ja lohko pienemmäksi. Kuori maa-artisokat ja leikkaa muutamaan osaan
2. Kuumenna rypsiöljyä kattilan pohjalla ja kuullota sipulia hetki. Lisää perunalohkot ja maa-artisokat. Kaada päälle vesi ja lisää liemikuution puolikas. Keitä kunnes juurekset ovat kypsiä, n 20 minuuttia
3. Valmista lisäkkeet keiton kiehuessa. Paahda kinkkua ja pähkinöitä kuivalla pannulla pari minuuttia. Leikkaa kinkut suikaleiksi ja rouhi pähkinät
4. Kaada vesi pois (kulhoon, jotta jää talteen) ja soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää  puolet vedestä ja kerma, mausta muskotilla ja valkopippurilla. Lisää tarvittaessa suolaa.  Jos keitto tuntuu paksulta, voit lisätä keitinlientä
5. Kokoa annokset. Laita lautasille keittoa ja päälle kinkkusuikaleita ja pähkinää,  lirauta vähän saksanpähkinäljyä pinnalle 

Tarjouspossua

Viime lauantain päiväkävelyllä koukkasimme Lidlin kautta.  Lidl toimii meillä lähinnä tiettyjen herkkujen, kuten parmankinkun ostospaikkana. Se kun on Lidlissä reippaasti vakikauppaamme edullisempaa. Kinkun lisäksi ostoskoriin tuli pari tarjouksessa ollutta possun sisäfileetä, taisi olla alle 7 euroa kilo. Kotona maustoin fileet  ja kiedoin ne pekoniin ja nostin tomaattikastikkeen päälle uunivuokaan. Ruoka tarjoiltiin pastan kanssa, kuten usein samantapaisesti valmistamani broilerikin. Broilerissa kastikkeessa on kermaa mukana, tässä sitä vastoin mozzarellajuustoa. Ruuasta riitti kahteen ateriaan.

POSSUN SISÄFILEETÄ TOMAATTIKASTIKKEESSA

2 possun sisäfileetä
maustetahna:
hunajaa
dijon-sinappia
tuoretta timjamia
mustapippuria
suolaa
*
pekonia
*
2 prk (à 400g) yrttitomaattimurskaa
vettä
pari salottisipulia
4 valkosipulinkynttä
kourallinen kuivattuja suppilovahveroita
suolaa, mustapippuria
oliiviöljyä
200g mozzarellajuustoa
*
pastaa


1. Laita  suppilovahverot veteen likoamaan (mielellään muutama tunti ennen ruuan valmistamista)
2. Sekoita  maustetahnan ainekset tahnaksi ja hiero possunfileen pintaan. Kiedo pari pekoniviipaletta molempien fileitten ympärille
3. Kuori ja hienonna sipulit. Purista sienistä liika vesi pois (ota vesi kuitenkin talteen) ja hienonna sieniä vähän. Kuullota sipuleita ja sieniä hetki pannulla öljyssä
4. Kaada tomaattimurska laakeaan uunivuokaan, lisää sieni-sipulisilppu, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää sienten liotusvettä kunnes seos on notkeaa, muttei ihan lirua
5. Nosta fileet vuokaan ja laita paistolämpömittari toiseen fileeseen.  Paista 200 -asteessa, kunnes pekoni alkaa ruskistua ja käännä filee. Paista lisää kunnes lihanlämpömittari näyttää n 55  astetta. Tähän menee vajaa 30 minuuttia. Ota fileet uunista ja leikkaa viipaleiksi. Laita takaisin tomaattikastikkeen päälle ja leikkaa mozzarellasta viipaleita päälle, liruttele pinnalle vielä vähän oliiviöljyä. Laita takaisin uuniin kunnes mozzarella on sulanut. Tarjoile pastan kanssa

Vietnamilaistyylinen keitto

Tehdessäni thaimaalaista kanakeittoa teini totesi, että tällaisia ruokia saisi olla useamminkin, sillä itämainen ruoka on hyvää.  Koska keitot ovat mukavaa arkiruokaa, lupasin jotain vastaavaa kerran viikossa. Selailin keittokirjahyllyni Asian soups- kirjaa, kun muistin Glorian R&V:n vietnamilaisen keiton ohjeen. Taas niitä ohjeita joissa ainelista on loputtoman pitkä, mukana ei kuitenkaan ollut mitään kummallisuuksia ja osan aineista jätin kylmästi lisäämättä. Tämä ohje kuten sen itse valmistin mm naudan sisäpaisti korvattiin paistijauhelihalla.

NUUDELI-JAUHELIHA PHO

2 pientä punaista mietoa chiliä
5 cm pala inkivääriä
2 sitruunaruohon vartta
2 salottisipulia
1 rkl kalakastiketta
1 rkl osterikastiketta
2 tl ruokosokeria
200g litteitä munanuudeleita
1 l tuoretta pinaattia
400g paistijauhelihaa
2 kevätsipulia
1/2 dl hienonnettua thaibasilikaa
1/2 dl hienonnettua korianteria
1 limetin mehu

lihaliemi:
10 dl vettä
2 dl demiglace-kastikepohjaa
1 kanelitanko
2 tähtianista
1/2 tl fenkolinsiemeniä
1 tl korianterinsiemeniä
3 valkosipulinkynttä

1. Valmista liemi. Kaada kattilaan vesi ja demiglace. Sido mausteet puuvillakankaan sisään nyytiksi ja laita liemeen. Keitä 20 minuuttia. Nosta nyytti pois liemestä
2. Halkaise chilit, poista siement ja viipaloi. Kuori ja viipaloi inkivääri. Poista sitruunaruohon ylin kerros ja kuivat päät, halkaise ja viipaloi. Kuori ja leikkaa sipulit renkaiksi. Lisää chili, inkivääri, sitruunaruoho ja sipuli liemeen. Mausta kala,- ja osterikastikkeella ja sokerilla. Keitä 10 minuuttia
3. Lisää nuudelit ja pinaatti ja keitä 3 minuuttia
4. Ruskista jauheliha nopeasti pannulla. Hienonna kevätsipuli. Lisää jauheliha ja kevätsipuli sekä yrtit  keittoon. Purista limetin mehu keittoon. Tarkasta maku

Lapsuuden makumuisto

Tähän ruokaan liittyy muistolapsuudesta. Olin aurinkoisena, varmaan helteisenäkin päivänä pikkusiskoni kanssa mattopyykillä rantasaunalla. Eväänä lienee ollut korkeintaan mehua. En muista pestävien mattojen määrää, mutta urakka tuntui valtavalta. Iltapäivä oli jo pitkällä ja alkoi uuvuttaa. Kuin kutsuttuna paikalle saapui äiti korin kanssa. Korissa oli vastaleivottuja vatruskoja ja munavoita. Mikään ei ollut koskaan maistunut niin hyvältä. Odotettu tauko, vatsat täyttyivät ja äiti taisi pestä loput matot. Ohje on kopioitu Maku-lehdestä 1/2011. Ohjeen mukaan valmistettuna riisitäytettä tuli kolminkertaiseen annokseen, siksi olen tässä pienentänyt sen annoskokoa.

VATRUSKAT

RIISITÄYTE:
4 dl vettä
1 tl suolaa
1 1/2 dl puuroriisiä
25g voita

1. Kietä riisiä suolalla maustetussa vedessä n 15 minuuttia. Sekoita joukkoon voi ja jäähdytä kannella peitettynä

TAIKINA:
1 kg jauhoisia perunoita
25g voita
1 tl suolaa
1-1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna

1. Keitä perunat kuorineen. Kuori vielä lämpimät perunat ja survo perunanuijalla. Jäähdytä. Sekoita  voi, suola, jauhot ja muna taikinaan, sekoita tasaiseksi
2. Pyöritä taikinasta tanko ja jaa se 24 palaan
3. Taputtele taikinapalat jauhotetuin käsin pyöreiksi kiekoiksi ( halkaisija 10cm). Nosta jokaiselle levylle lusikallinen riisitäytettä. Käännä kiekko puolikuuksi ja paina reunat kiinni , käytä tiivistykseen esim kiekon kokoista kulhoa ylösalaisin käännettynä
4. Paista 250-asteessa n 15 minuuttia. Tarjoile lämpiminä esim munavoin kanssa

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Herkuttelua

Perheen teinin suosikkijälkiruoka on vuosia ollut suklaafondant. Nyt taitaa creme brulee viedä voiton, mutta edelleen etsin täydellistä suklaafondantreseptiä. Tämä resepti on hyvä, tekijälle vain sattui ajatusvirhe. Olin laittamassa toista desiä jauhoja, kun oivalsin ohjeessa puhutun ruokalusikallisista. Virhe korjattiin aloittamalla alusta ja tekemällä toinen taikina ilman jauhoja ja yhdistämällä taikinat. Sitruslisäke oli mukava, tosin ohjeen mukaan tehtynä hieman liian makea. Ohje Glorian R&V 2/2011. Marinoitujen appelsiinien vaihtoehtona lisäkkeenä oli vadelmasorbettia (olisiko ollut Carte Dòr ?), varsin hyvää kuitenkin.
Suklaafondant ja vadelmasorbettia
Suklaafondant ja marinoituja appelsiineja


                SUKLAAFONDANT JA SITRUSLIKÖÖRISSÄ MARINOIDUT APPELSIINIT

120g tummaa suklaata (vähintään 70% kaakaota)
85 g huoneenlämpöistä voita
2 huoneenlämpöistä kananmunaa
2 huoneenlämpöistä munankeltuaista
2/3 dl ruokokidesokeria
3 1/2 rkl vehnäjauhoja
*
30g voita
1 1/2 rkl tomusokeria
1. Voitele muffinipellin 6 koloa voilla. Jauhota vuuat tomusokerilla
2. Sulata suklaa vesihauteessa. Lisää voi sulan suklaan joukkoon ja sekoita tasaiseksi
3. Lisää kokonaiset munat yksitellen koko ajan sekoittaen seokseen
4. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahto suklaaseokseen varovasti lastalla nostellen. Siivilöi jauhot taikinaan ja sekoita varovasti. Nostele taikina vuokiin, jätä 1/4 vuoasta täyttämättä. Peitä pelti kelmulla ja nosta jääkaappiin yön yli
5. Nosta kylmä vuoka 200 asteiseen uuniin, paista n 12 minuuttia (kiertoilmauunissa  10 minuuttia)
 MARINOIDUT APPELSIINIT
2 appelsiinia
1 dl vastapuristettua appelsiinimehua
3 rkl muscovadosokeria
2 rkl sitruslikööriä

1. Leikkaa appelsiineista kuoret, leikkaa hedelmäliha irti kalvoseinamistä lohkoiksi
2. Mittaa mehu ja sokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 5-7 minuuttia, tai kunnes seos hieman sakenee. Lisää appelsiinilohkot ja likööri. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään ja tarjoile fondatin lisäkkeenä

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Perunaa ja lammasta

Jälleen kerran kaikki tämän kuukauden puolella kuvatut ruuat odottavat bloggaamista tietokoneen uumenissa. Onneksi ovat päätyneet sinne asti, tavallisesti ne viruvat kamerassa. Kävin kuvia läpi ja nyt pitäisi muistella reseptit. Hommaa helpottaa se, että osa resepteistä on kuluvan otettu suoraan Glorian R&V:stä tai Maku-lehdestä. Tämä resepti on omaa tuotantoa, joskaan ei klassikkona oma keksintö.


VALKOSIPULIPERUNAT JA KARITSAN PAAHTOPAISTI 

VALKOSIPULIPERUNAT:
1 kg perunoita
valkosipulia maun mukaan (nyt 6 kynttä)
pari salottisipulia
rypsiöljyä
n 2 dl kermaa
suolaa, mustapippuria


1. Kuori ja viipaloi perunat. Kuori ja hienonna sipulit. Voitele uunivuoka ja lado vuokaa kerroksittain perunaviipaleita ja sipuleita. Mausta. Kaada vuokaa reilu puolet kermasta vuokaan
2. Paista 175 asteessa n 50-60 minuuttia, lisää puolessa välissä loppu kerma jos tarpeen

KARITSAN PAAHTOPAISTI :

1-2 karitsan paahtopaistia/ ruokailija
*
marinadi:
1 rkl hunajaa
 1rkl dijonsinappia
loraus soijakastiketta
mustapippuria
tuoretta rosmariinia
valkosipulia
 1 dl rypsiöljyä

1. Kuori ja murskaa pari valkosipulinkynttä ja riivi yhden rosmariinin oksan lehdet. Sekoita   hunaja, sinappi ja soija kulhossa. Lisää valkosipuli ja rosmariini. Kierrä sekaan muutama kierros mustapippuria myllystä. Lisää rypsiöljy ja sekoita. Lisää sekaan paahtopaistit ja anna maustua niin kauan kuin aikaa on (tunnista vuorokauteen) jääkaapissa
2. Paista paahtopaisteihin väri pannulla ja siirrä uuniin kypsymään valkosipuliperunoiden kaveriksi vajaaksi kymmeneksi minuutiksi. Laita lihaan paistomittari. Liha on mukavan rosee lämpötilan ollessa 54 astetta ja se voidaan nostaa kymmeneksi minuutiksi folion alle lepäämään ennen tarjoilua