Poronkäristys on jälkikasvun lempiruokia. Nyt käristysliha pääsi arkisempaan keittoon. Ainekset löytyivät pakastimesta ja keitto valmistui nopeasti. Pinnalle olisi voinut lisätä persiljaa, jos sitä olisi kotona ollut, nyt mentiin näillä aineksilla. Savuporotuorejuusto oli mukava lisä, mutta ilmankin pärjää. Silloin kannattaa lisätä mausteita, ainakin mustapippuria ja vaikkapa timjamia.
PORO-JUURESKEITTO
2 pkt (à 240g) poronkäristyslihaa
2 pss suikalejuureksia (pakaste)
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
rypsiöljyä
suolaa
1/2 kasvisliemikuutiota
vettä
savuporotuorejuustoa
1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna paistinpannu ja lisää rypsiöljy. Nosta jäiset käristyslihat pannulle (yksi paketti kerrallaan) ja paista liha murumaiseksi. Lisää toisen paketin kanssa sipulit paistumaan. Mausta suolalla (varovasti, sillä liemikuutiossa ja juustossa on suolaa)
2. Nosta lihat & sipulit kattilaan ja kaada kiehuvaa vettä päälle, ja murusta 1/2 kasvisliemikuutiota sekaan. Lisää jäiset kasvikset ja keitä viitisen minuuttia. Sekoita lopuksi tuorejuustoa sekaan (nyt n 1/2 pakettia) ja anna keiton kiehahtaa