keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Virkistävä lasillinen

Aurinkoisena iltapäivänä raikas juoma virkistää. Perinteisesti sangria on tarjolla punaisena. Jo aiemmin mainittu Maalaisunelman kesäruoka-lehti (lehdessä oli useita kokeilemaan innostavia ohjeita, joten se tullaan mainitsemaan vielä uudelleenkin) tarjosi valkoisen vaihtoehdon. Varioitu juoma koemaistettiin juhannuksena ja hyväksi todettiin ja toista kertaa juomaa valmistettiin pikkuneidin eilisille syntymäpäiville.

VALKOINEN SANGRIA
(aikuisille)

1 pll kuivaa valkoviiniä
5 cl konjakkia
5 dl sitruunakivennäisvettä
1 omena
1 persikka
mansikoita
kanelitanko
jääpaloja

1.Leikkaa omenat (poista siemenet) ja persikat ohuiksi lohkoiksi. Puolita mansikat. Laita hedelmät ja mansikat isoon kannuun
2. Kaada konjakki, valkoviini ja kivennäisvesi päälle. Anna maustua kylmässä 1 tunti ennen tarjoilua. Lisää jääpalat tarjolle tuotaessa

VALKOINEN SANGRIA
(lapsille)

5 dl omenatäysmehua
7 dl spriteä
1 omena
1 persikka
mansikoita
kanelitanko
jääpaloja

1.Leikkaa omenat (poista siemenet) ja persikat ohuiksi lohkoiksi. Puolita mansikat. Laita hedelmät ja mansikat isoon kannuun
2. Kaada omenamehu ja sprite päälle ja anna maustua kylmässä tunti ennen tarjoilua. Lisää jääpalat tarjolle tuotaessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti