keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Perunan kierrätystä

Varhaisperunoita tulee aina keitettyä liikaa, tarkoituksella. Ne jalostuvat nopeasti erilaisiksi maukkaiksi salaateiksi. Eräs kesäisistä vakiosalaateista on oma versioni Nizzan salaatista. Tämä salaatti käy kokonaisesta ateriasta. Salaattiin voi laittaa niitä aineita, joita kotona kullakin kertaa on. Omat vakio raaka-aineeni ovat varhaisperunat, tonnikala, keitetyt munat ja anjovis. Muutenkin kokoonpano pysyy melko samanlaisena, mutta vihanneksia vaihtelen sesongin tai mökillä vihanneskorin sisällön mukaan. Tarkkoja määriä on vaikea antaa, joskus keitän neljä munaa, toisella kertaa niitä onkin kaapissa vain kaksi. Ohjeessa on kokonainen purkki anjovista (100g, josta anjovista 65g). Käytännössä 4 hengen salaattiin riittää puoletkin, mutta tällä kertaa ei mielessä ollut käyttöä toiselle puolikkaalle. Usein käytän toisen puolikkaan perheemme lempipastakastikkeeseen. Loraus anjovispurkin lientä kuitenkin tarvitaan tuomaan salaattiin mukavasti suolaisuutta ja täyteläisyyttä.


NIZZAN SALAATTI

pieniä keitettyjä varhaisperunoita
punasipuli
jotain salaattia
purkki tonnikalaa vedessä (öljyssä käy yhtä hyvin)
purkki anjoviksia liemineen
pari tomaattia
neljä keitettyä kananmunaa
(muutama oliivi)
muutama kesäsipulin varsi tai persiljaa
mustapippuria
oliiviöljyä

1. Viipaloi perunat. Kuori ja viipaloi sipuli. Revi salaatti lautasen pohjalle. Lado päälle kerroksittain perunoita, sipuliviipaleita ja tonnikalaa. Kaada päälle vähän anjoviksen lientä ja kierrä muutama kierros mustapippurimyllystä. Tässä vaiheessa salaatti voisi maustua hetken tai sitten ei jos ei ole olevinaan aikaa
2. Kuori kananmunat ja leikkaa lohkoiksi. Leikkaa myös tomaatit lohkoiksi. Asettele salaatin päälle. Laita anjovisviipaleet munalohkojen päälle. (Lisää oliivit)
3. Leikkaa kesäsipulia/ ruohosipulia/ persiljaa tai jotain muuta vihreää pinnalle. Lorauta päälle vähän oliiviöljyä ja lisää mustapippuria

Jos perheessä on nirsoja, aineet voi myös kasata eripuolille tarjoilulautasta, esim anjovista vain puolikkaalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti