tiistai 30. joulukuuta 2014

Joululahja

Sain teiniltä hänen lempiravintolansa, Farangin,  keittokirjan joululahjaksi. Kirja on julkaistu ravintolan ensimmäisten kuukausien jälkeen, jo nelisen vuotta sitten. Mukava kirja selailla ja tutustua Björckin & Wikbergin ruokafilosofiaan. Reseptejäkin pitää kokeilla. Toivottavasti tekijät antavat kotikokille anteeksi muutamat oikaisut ja raaka-aineiden muutokset. Maut eivät näin ole autenttisia, vaan meidän kotikeittiöömme sovellettuja. Ensimmäisenä kokeilin sataykanaa, tai broileria minun lintuni oli. Neiti piti eniten sataykastikkeesta, teinistä taas kurkku-inkiväärirelissi muistutti eniten Farangin makuja. Joka tapauksessa erittäin hyvää, ei varsinaisesti vaikeaa valmistaa, mutta työvaiheita oli paljon. Tein kirjassa snackiksi luetun annoksen pääruokakokoisena ja keitin lisäksi basmatiriisiä. Tästä määrästä riittää noin kuudelle. Ohje kuten minä sen tänään valmistin, alkuperäinen kirjassa Farang- modernia aasialaista sivulla 67

BROILERIA SATAY-KASTIKKEESSA JA KURKKU-INKIVÄÄRIRELISSIÄ

6 broilerin rintafileetä
*
marinadi:
1 1/2 dl kookoskermaa
1 tl inkiväärijauhetta
1 rkl sitruunaruohoatahnaa
2 tl kurkumaa
2 tl korianterinsiemeniä
1 tl kuminansiemeniä
1/2 tl valkopippuria
1 rkl ruokokidesokeria
1 rkl  kalakastiketta

1. Paahda korianterin- ja kuminansiemenet kuivalla kuumalla pannulla. Murskaa paahdetut siemenet morttelissa
2. Lisää kurkuma, inkivääri, sitruunaruohotahna, sokeri, kookoskerma ja valkopippuri ja hierrä tahnaksi. Mausta kalakastikkeella
3. Leikkaa broilerin rintafileet pitkittäin kolmeen osaan. Hiero maustetahna broileritankoihin ja nosta jääkaappiin maustumaan (minä annoin maustua seuraavaan päivään, mutta pienempikin aika riittää) 

Valmista sataykastike ja relissi broilerien maustuessa


4. Pujota broilerit liotettuihin puisiin grillitikkuihin ja grillaa kypsiksi

SATAY-KASTIKE

1 dl maapähkinöitä
1 dl kookoskermaa
1 dl tamarinditahnaa
1 valkosipulinkynsi
1 rkl sitruunaruohotahnaa
1 rkl ketjap manis-soijakastiketta
2 rkl kalakastiketta
Shiracha-chilikastiketta

1. Paahda maapähkinät kuivalla kuumalla pannulla
2. Kaada paahdetut aineet kulhoon, mittaa muut aineet sekaan ja aja sauvasekoittimella tasaiseksi, mausta Shirachalla

KURKKU-INKIVÄÄRIRELISSI

makea etikka:
1/2 dl sokeria
1 dl vaaleaa riisiviini-etikkaa
1 rkl korianterinsiemeniä
3 valkopippuria

1. Mittaa aineet kattilaan, kiehauta ja anna jäähtyä, siivilöi

relissi:
1/2 kurkku
1 banaanisalottisipuli
1 dl korianterin lehtiä
1 punainen chili
1 dl makeaa etikkaa
2 cm inkivääriä

1. Kuori sipuli, puolita, ja siivuta ohueksi. Puolita chili, poista siemenet ja siivuta ohueksi. Kuori inkivääri ja siivuta ohueksi. Leikkaa kurkku pitkittäin neljään osaan, ja sen jälkeen ohuiksi siivuiksi
2. Sekoita hienonnetut relissin aineet, korianteri ja etikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti