sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kakkuleipuri

Tunnen oloni kotoisaksi keittiössä, ruokaa laittaessani. Leipominen ei sitävastoin ole koskaan ollut minun juttuni. Onneksi pikkuneiti on varsin innostunut leipomisesta ja on ottamassa perheemme leipurin roolia. Tänään käytimme ohjeena Koti ja keittiön elokuun numerossa ollutta  mustikka-juustoleivosten reseptiä kevyesti muokaten. Minä luin ohjetta ja pikkuneiti toteutti. Ohjeen mukaisen vuuan puuttuessa käytimme pyöreää irtopohjavuokaa, halkaisijaltaan 23 cm, eli tuloksena oli enempi kakku kuin leivos. Tavallisilla mustikoilla kakku olisi ollut kauniin violetti, meidän käyttämämme pensasmustikat näkyivät sinisinä täplinä.

MUSTIKKA-JUUSTOKAKKU

1 1/2 dl pullomargariinia
4 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl mustikoita
(nyt pensasmustikoita)
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

tuorejuustoseos:
180g maustamatonta tuorejuustoa 
1 kananmuna
1 dl tomusokeria

1. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Soseuta mustikat. Sekoita leivinjauhe jauhoihin
2. Kääntele mustikkaseos ja jauhot munavaahtoon, lisää margariini ja kääntele tasaiseksi taikinaksi
3. Rypistä leivinpaperi ja laita vuokaan. Kaada taikina vuokaan ja tasoita taikinan pinta
4. Sekoita tuorejuusto, kananmuna ja tomusokeri. Nostele juustoseosta kasoiksi kakun päälle. Vedä veitsellä  viivoja vaakasuoraan, jolloin muodostuu marmorikuvioita
5. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Anna jäähtyä vähän ja tarjoile vaniljajäätelön ja mustikoiden kanssa

Marmorointi näkyi kauniisti uuniin menossa olleen kakun pinnalla, mutta katosi paistaessa. Johtuneeko siitä, että kakkumme oli paksumpi kuin alkuperäisen ohjeen leivospohja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti