lauantai 18. elokuuta 2012

Golfmenestystä

Teinin ollessa pelaamassa golfin juniorijoukkueiden Suomen-mestaruusta emme herkutelleet ainoastaan kaalilaatikolla, vaan grillasimme mökillä myös possun rimpsuluita. Tänä viikonloppuna jouduin sitten ottamaan uusiksi, jotta teinikin pääsi maistamaan. Marinadin resepti on oma kehitelmäni, mutta perusraaka-aineet pysynevät kaikissa resepteissä samoina. Tässä ohjeessa kylkiluut keitetään ensin lihaliemessa ja annetaan marinoitua kastikkeessa sen jälkeen. Ai, miten golfissa kävi; teinin joukkueen viimevuotinen kahdeksas sija parantui kuudenneksi!

POSSUN RIBSIT COLA-BBQ-MARINADISSA

n 500g possun lihaisia kylkiluita/ ruokailija
lihaliemikuutio
vettä
*
cola-BBQ-marinadi:
5 dl colajuomaa (sokerista)

3 valkosipulinkynttä
1 iso sipuli
2 dl ketsuppia
2 rkl hunajaa
2 rkl Dijon-sinappia
n. 1/2 tl mustapippuria myllystä
2 rkl soijakastiketta
*

1.  Laita possun kylkiluut veteen kiehumaan lihaliemikuution kanssa. Keitä hiljaa poreillen n 20 minuuttia. Anna jäähtyä keitinliemessä
2. Valmista marinadi. Kuori ja hienonna sipulit. Kaada kaikki marinadin ainekset kattilaan ja sekoita. Lisää Jalosavu- ja/tai Savuchili-aromia varovasti maun mukaan. Keitä n 30 minuuttia
3. Nosta vähän jäähtyneet possun ribsit vuokaan ja kaada marinadi päälle, kääntele niin, että ribsit peittyvät kastikkeeseen kauttaaltaan. Laita folio päälle ja anna maustua vuorokausi jääkaapissa
4. Laita grilli päälle ja ota vuoka jääkaapista, kääntele ribsejä marinadissa. Grillaa ribseihin nopeasti väri molemmin puolin ja leikkaa jokaisen luun välistä paloiksi ja nosta tarjolle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti