maanantai 15. elokuuta 2011

Metsäsieniä

Teini ei ole viime aikoina ollut innokkaimpia mökille lähtijöitä. Jostain syystä viime viikonloppuna hän lähti sinne ilman mitään vastalauseita. Ehkä kyseessä oli rauhoittumisen tarve ennen koulun alkua. Lauantaina istuimme nuotiolla ja teini levottomana sieluna lähti kävelemään nuotion ympäristöön. Sammaleen seasta löytyi pieniä täydellisiä kangassieniä. Tästä innostuneena teini lähti sieniretkelle ja saaliina oli lisää kangassieniä ja täydellisiä tatteja. Kangassienet jalostuivat tänään salaatiksi ja tateista valmistui muhennos. Kangassienet tai kangasrouskuiksikin niitä kutsutaan, esikäsittelin keittämällä, sillä ne ovat pikkuisen kirpakoita.Pikkuneiti toimi apukokkina.


METSÄSIENISALAATTI

kangassieniä
sipulia
majoneesia
kermaviiliä
suolaa, mustapippuria
persiljaa

1. Hienonna sienet mahdollisimman pieneksi. Hienonna sipuli. Sipulin määrä salaatissa on makuasia, meillä laitetaan aika paljon. Hienonna persilja
2. Sekoita sienet, sipulit ja persilja. Lisää majoneesia ja kermaviiliä, sekoita samettiseksi. Mausta varoen suolalla ja pippurilla, anna maustua hetki ja lisää tarvittaessa (aina voi lisätä, mutta poisottaminen on vaikeaa)

TATTIMUHENNOS

tatteja
sipulia
valkosipulia
timjamia
kermaa
suolaa, muskottia ja mustapippuria
voita /rypsiöljyä

1. Puhdista ja hienonna tatit. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli
2. Kuullota sipuleita voissa hetki, lisää tatit ja jatka kypsennystä. Riivi timjamin lehtiä lehtiä sekaan. Lisää kerma ja anna kiehahtaa. Mausta. Nauti ruisleivän päällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti