lauantai 28. elokuuta 2010

Ameriikan grillausta

Työ on vienyt täysillä mennessään, ja koulutkin alkoivat pari viikkoa sitten. Jokapäiväisestä ruuasta on kyllä huolehdittu, usein kyllä teinin ja yrittäjän toimesta. Tämä ohje taitaa olla kesäloman puolelta, jotenkin vain jäänyt bloggaamatta. Kopioitu Glorian ruoka & viinistä, numerosta 4/2010.  Aikalailla ohjeen mukaan mentiin. Kuivatun rakuunan korvasin tuoreella, sitä kun tuppaa kasvamaan reilunlaisesti. Broileri oli marinadissa vain aikaisesta aamusta iltaan, olisi saanut marinoitua kauemminkin. Alkuperäisessä ohjeessa puhuttiin vuorokaudesta. Yleensähän marinadi, varsinkin broilerin, heitetään pois. Tässä ohjeessa siitä keitetään kastike, joka oli oikeasti hyvää.


GRILLATTU BROILERI KESKILÄNNEN TYYLIIN

4 broilerin koipireittä
(ja 4 rintaleikettä, näitä en laittanut)
 sormisuolaa

rakuuna-sinappimarinadi:
3 salottisipulia
3 valkosipulinkynttä
(1 rkl kuivattua rakuunaa)
reilusti tuoretta rakuunaa
3 rkl hunajaa
3 rkl rypsiöljyä
3 rkl dijonsinappia
3 dl ketsuppia
2 rkl saksanpähkinäöljyä
2 dl vettä

1. Kuori ja hienonna sipulit, hienonna rakuuna. Sekoita kaikki marinadin ainekset. Laita broileripalat astiaan ja kaada marinadi päälle. Peitä kelmulla ja anna marinoitua jääkaapissa vuorokausi
2. Kuumenna grilli. Ota broileri marinadista ja pyyhi liika marinadi pois. Grillaa miedolla lämmöllä välillä käännellen kunnes broileri on kypsää, n 20-30 minuuttia (sisälämpö 72 astetta). Mausta suolalla juuri ennen tarjoamista


RAKUUNAKASTIKE

3 rkl tuoretta  rakuunaa
100g huoneenlämpöistä voita
 rakuuna-sinappimarinadia
2 dl kuohukermaa
suolaa
valkopippuria myllystä
cayennepippuria

1. Valmista kastike broilerin grillautuessa
2. Laita marinadi ja kerma kattilaan. Keitä hiljakseen kunnes kastiketta on jäljellä noin puolet
3. Hienonna rakuuna ja kuutioi voi
4. Ota kastike liedeltä ja vatkaa voi joukkoon
5. Sekoita kastike sauvasekoittimella tasaiseksi. Siivilöi kastike tiheän siivilän läpi
6. Mausta rakuunalla, suolalla, valko- ja caynnepippurilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti