sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Sunnuntairuokaa

Tänään alkoi pikkuneidin huoneen siirto alakertaan; vaatehuoneesta purettiin kaapit ja huoneen katto maalattiin valkoiseksi. Aamupäivä menikin tiiviisti purkutöissä. Ruoka valmistui uunissa pienen esivalmistelun jälkeen. 1/3 fileestä hupeni aterialla, mutta loppu toimi alkuviikon leikkeleenä.

POSSUN ULKOFILEE UUNISSA

n 2 kg possun ulkofileetä
1/2 dl oliiviöljyä
sitruuna
2 rkl dijonsinappia
1 rkl timjamia
4 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria


1. Valmista marinadi uunivuokaan; murskaa kuoritut valkosipulit, lisää 1/2 sitruunanmehu, dijonsinappi, pieneksi hakatut timjamit, mustapippuri, suola & oliiviöljy ja sekoita
2.Laita possu marinadiin ja kääntele, viipaloi 1/2 sitruuna lihan päälle
3. Anna marinoitua vähintään 6 tuntia, kääntele lihaa pari kertaa ja siirrä sitruunaviipaleet aina päälle
4. Paista 150 asteessa kunnes lihalämpömittari näyttää 72 -astetta, noin 1 1/2 tuntia. Nosta uunin lämpö lopussa hetkeksi 250-asteeseen, jotta pinta saa väriä.

UUNIJUUREKSET

10 perunaa
4 porkkanaa
4 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
pippuria
***
8 oliivia
6 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
2 rkl kapriksia

1. Pese ja lohko (älä kuori) juurekset reiluiksi paloiksi, laita uunivuokaan
2. Lisää kuoritut, murskatut valkosipulit, öljy, suola & pippuri, sekoita hyvin
3. Laita uuniin lihan kaveriksi, kun liha on ollut uunissa n. 45 minuuttia
4. Ota uunista kun liha on 72-asteista, lisää oliivi-tomaatti-kaprisseos ja sekoita, laita uuniin 250-asteeseen alatasolle lihan kanssa

VIHERPIPPURIKASTIKE

2 rkl voita
4 tl rouhittua viherpippuria
1 tl dijonsinappia
1 tl hunajaa
2dl demi-clace -kastiketta
1 dl kuohukermaa
suolaa


1.Kuullota pippurit voissa, lisää sinappia ja hunaja. Kiehauta ja lisää demi-clace ja kerma .
2. Anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes kastike sakeutuu
3. Lisää suola, tarkista maku





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti