tiistai 29. syyskuuta 2009

Syksyn satoa



Edellisellä mökkireissulla keräsimme syksyn ensimmäiset suppilovahverot, pienen pieniä, mutta puoli ämpärillistä kertyi tunnissa. Vieressä punaisina hohtavat puolukkamättäät keräsivät kuitenkin äidin & pikkuneidin huomion ja ämpärillinen puolukoita täyttyi pikavauhtia. Kotiin palattua kaivettiin esiin vanha vihko, jossa äidiltä saatu ohje.


RAAKAPUOLUKKAMEHU

6 l puolukoita
3 l vettä
40 g viinihappoa (apteekista)
3 kg sokeri

1.Survo puolukat saavissa, lisää vesi & viinihappo. Seisotetaan vähintään 2 päivää viileässä. Pari lisäpäivää ei ole pahitteeksi
2.Siilaa seoksesta mehu ämpäriin
3.Lisää sokeri ja sekoita noin 30 min, jotta sokeri sulaa.
4.Pullota ja säilytä viileässä

Käytettäessä laimennetaan maun mukaan , noin 1 osa mehua 9 osaa vettä
Mitä kypsempiä puolukat ovat sen enemmän mehua tulee, tästä määrästä n. 7 litraa.

Puolukoista valmistui myös perinteinen piiras äidin ohjeella, tällä kertaa pienen pieni perheen jälkiruuaksi.

PUOLUKKAPIIRAKKA

75 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1,5 dl grahamjauhoja
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
**
4 dl puolukoita
2 munaa
1 dl kermaviiliä
1 dl sokeria

1. Vaahdota voi ja sokeri, sekoita sekaan muna
2. Lisää kardemumma, jauhot & leivinjauhe, sekoita
3. Levitä pieneen (18cm) piirasvuokaan
4. Kaada päälle 4 dl puolukoita
5. Sekoita munat, kermaviili, sokeri & vaniljasokeri kulhossa ja lisää piiraan päälle
6. Paista 35-40 min 175 asteessa kiertoilmauuni


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti