sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Lapsuuden ruokamuistoja- lihamureke

Jos pitäisi nimetä lapsuuden ruokamuistoja, lihamureke olisi yksi niistä. Äidin lihamurekkeessa oli aina täytteenä pakastekasviksia. Itse olen tehnyt lihamureketta varsin harvoin. Yhdestä versiosta perheen miesväki on kyllä pitänyt. Lihamureke on oiva ruoka niin sunnuntailounaalle kuin arkiruokailuunkin. Murekkeen voi tehdä paistamista vaille valmiiksi ja työntää sitten uuniin, kun valmistelee aterian muut osat. Murekkeesta riittää isolle porukalle, se maistuu kylmänä leivän päällä tai osan voi pakastaa. Nyt käytin murekkeeseen viimeisen paketin karitsanjauhelihaa pakastimesta  ja saman verran possun jauhelihaa ja täytin sen pakastekasviksilla äidin tapaan. Viime hetkellä murekkeen päälle päätyi pari viipaletta jääkaapista löytynyttä parmankinkkua. Lisäksi juuresmuusia ja puolukoita.
LIHAMUREKE

500g karitsan jauhelihaa
500g possunjauhelihaa (tai sikanautaa)
1 sellerinvarsi
1 porkkana
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 dl pankojauhoja (tai korppujauhoa)
suolaa ja mustapippuria myllystä
paprikajauhetta
1 tl kuivattua timjamia (tuoretta toki jos on)
muutama viipale parmankinkkua
250g pakastekasviksia sulatettuina
rypsiöljyä
3 kananmunaa

1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuori porkkana ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Kuutioi myös sellerinvarsi
2. Kuullota sipuleita, porkkanakuutioita ja selleriä muutama minuutti rypsiöljyssä (eli valmista soffritto), lisää kuivattu timjami ja jatka paistamista vielä hetki. Anna jäähtyä
3. Laita jauhelihat isoon kulhoon, ripottele pankojauhot pinnalle. Mausta paprikajauheella, suolalla ja mustapippurilla. Riko kananmunat sekaan ja lisää myös jäähtynyt soffritto. Sekoita taikina hyvin käsin
4. Laita uunivuokaan leivinpaperi ja painele 2/3 murekeseoksesta vuuan keskelle suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Kaada keskelle pakastevihannekset. Nosta loppu murekeseos pinnalle ja muotoile murekkeeksi. Laita halutessasi pinnalla vielä muutaman parmankinkkuviipale
5. Paista mureketta 200-asteessa 30-40 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen leikkaamista

Valmistusaika: 1 h

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti