torstai 20. heinäkuuta 2017

Pari ravintolavinkkiä Tallinnaan

Yrittäjän kakkostoimipaikka oli muutaman vuoden Tallinnassa, joskus 90-luvun alkupuoliskolla. Hän kävi silloin Tallinnassa vähintään viikottain ja minäkin kerran kuukaudessa. Koska matkaan lähdettiin töiden niin kutsuessa säästä riippumatta, tulivat silloiset pika-alukset varsin tutuiksi. Sen koommin emme ole kumpikaan juuri Tallinnassa vierailleet, satunnaisia työreissuja lukuunottamatta, ja turistina emme koskaan.
Vaikka me aikuiset haluaisimme hautautua mökille koko lomaksi, koko perheen lomarauhan kannalta on hyvä tehdä jotain "sivistävää" yhdessäkin. Olin varaamassa teinineidille, yrittäjälle ja itselleni Tallinnan päivämatkaa, kun teinin tyttöystävä kertoi voivansa tulla mukaan, mikäli se meille sopisi. Matka siis varattiin neljälle, kun teini illalla ilmoitti, ettei huomiselle tullutkaan työvuoroa ja hänkin voisi lähteä mukaan. Teinille lisävaraus ja matkaan aamukahdeksan lähdöllä. Siis lomalaisen kannalta täysin epäinhimmillinen herätysaika; 5:45.
Yrittäjällä ja minulla ei ollut päivälle mitään suunnitelmia, nuorilla sen sijaan oli varsin tarkat ostossuunnitelmat. Osa löytyi ja suurin osa ei, onneksi mukana myös hyviä heräteostoksia. Teinin tyttöystävän kaveri asuu Tallinnassa ja saimme häneltä muutaman hyvän ravintolasuosituksen. Kiitos! Toimivia vinkkejä, jotka haluan nyt jakaa.
Ensimmäisenä kokeilimme aamiaisen merkeisssä kello 11 pannukakkuravintola Kompressoria vanhan kaupungin sivukujalla. Emme olleet suinkaan ainoat, jotka tiesivät paikan, sillä vartin yli kaikki paikat oli varattu. Tuhteja pannukakkuja, tai letuiksi minä tarjottavia kutsuisin. Täytteeksi sai valita suolaista tai makeaa, ja hinnat olivat 4,20 - 5 €:n välillä. Teinin tyttöystävä paikkaa ennenkin testanneena varoitteli, että letut ovat varsin täyttäviä ja harva jaksaa kokonaisen: meistä teini oli ainoa joka suoriutui urakasta, teinineiti hyvänä kakkosena jätti vain vähän letun reunoja, me muut olisimme tarvinneet "dogibägin". 
Teinineidin lettu: persikoita, Briejuustoa ja vaahdotettua rahkaa

Oma lettuni: tomaatteja, pestoa ja fetajuustoa 

Yrittäjän lettu: pekonia ja vuohenjuustoa

Teinin letussa oli suklaata & jäätelöä ja tyttöystävän letussa lohta & savujuustoa
Myöhäisen lounaan nautimme japanilaisen ruuan merkeissä Sushi Plazassa, muutama kortteli Viru-keskuksesta Narva Maanteetä. Teinineiti, teinin tyttöystävä ja yrittäjä söivät sushia, teini seafood ramenin ja minä kampasimpukkasalaattia. Pidimme kaikki; tuoreet, raikkaat raaka-aineet, reilunkokoiset annokset ja lasku, sisältäen myös limsaa, muutaman oluen ja pari lasia viiniä, 72€
Teinineidin sushit: lohinigiri ja lohi-avokado-tuorejuusto-maki
Oma kampasimpukkasalaattini, yes!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti