maanantai 24. lokakuuta 2016

Puolukoita ja valkosuklaata

Teen mustikka-aikaan muffineita, joissa on myös valkosuklaata. Nyt puolukoita on riittämiin ja halusin kokeilla myös puolukoiden ja valkosuklaan yhdistelmää. Omassa ohjeessani on banaania ja kermaviiliä, joita ei kumpaakaan löytynyt kotoa, joten yhdistelin ohjeen muutamasta reseptistä. Toimii! Päällisen kinuski viimeisteli muffinit. Yhtään ei jäänyt teineiltä yli, ei edes sitä kuvattavaa. edit. lisäsin ohjeesta unohtuneen leivinjauheen

PUOLUKKA-VALKOSUKLAAMUFFINIT
(10 isoa muffinia)
2 kananmunaa
2 dl hienoa sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl kauralesettä
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 dl maitoa
1/2 dl rypsiöljyä
2 dl puolukoita (tuore tai pakaste)
100g valkosuklaata rouhittuna
*
valmista kinuskikastiketta
tomusokeria

1. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet , öljy ja maito vuorotellen mukaan. Kääntele lopuksi puolukat ja rouhittu valkosuklaa sekaan
2. Annostele taikina isoihin muffinivuokiin. Paista 200-asteessa noin 20 minuuttia
3. Halutessasi kuorruta jäähtyneet muffinit  (sekoita valmiiseen kinuskikastikkeeseen tomusokeria, kunnes saat paksumman seoksen, jonka voit levittää muffineille)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti