maanantai 29. elokuuta 2016

Purkittamista talvea varten, osa II

Käymme naapurin rouvien kanssa vuoroin varkaissa, minä haen luumuja ja he hakevat omenia. Lupa on tosin annettu puolin ja toisin. Aiemmin tekemäni rommiruukun lisäksi eilen valmistui mausteista chutneyta ja marmeladia. Chutney-ohje sovellus Kodin Kuvalehden ohjeesta, marmeladin ohje uudesta Maku-lehdestä. Chutney sopii vaikka kanan seuraksi tai juustojen kanssa, ja marmeladi leivän päälle tai juustotarjottimelle.
LUUMUCHUTNEY
(4 kpl 3 1/2 dl purkkia)

1 kg luumuja 
2 punasipulia
pala inkivääriä
1 dl kuivattuja karpaloita
2 dl tummaa muscovadosokeria
1 dl hienoa sokeria
1 1/2 dl omenaviinietikkaa
5 tähtianista
2 kanelitankoa

1. Poista luumuista kivet ja paloittele luumut. Kuori ja raasta inkivääri. Kuori ja hienonna sipulit
2. Mittaa kaikki aineet kattilaan (laita kanelitangot ja tähtianikset pieneen kankaiseen pussiin, jotta saat ne ongittua myöhemmin pois) ja kuumenna kiehumapisteeseen koko ajan sekoittaen. Alenna lämpöä ja keitä hiljaa puoli tuntia. Poista kanelitangot ja tähtianikset
3. Pese purkit ja kannet ja nosta 100-asteiseen uuniin vartiksi. Täytä kuumat purkit kuumalla chutneylla, sulje kannet. Jäähdytä ja nosta jääkaappiin


LUUMUMARMELADI
(4 kpl 3 1/2 dl purkkia)
1 kg luumuja
1 dl vettä
1 pkt (à 330g) hillo-marmeladisokeria
1/2 dl konjakkia

1. Huuhtele luumut ja laita kattilaan (laske luumut, niin tiedä montako kiveä pitää kauhoa pois). Lisää vesi ja keitä luumuja noin 20 minuuttia, kunnes ne pehmenevät. Hiero seos soseeksi, ja poista kivet
2. Nosta seos takaisin kattilaan, lisää sokeri ja konjakki. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kuplia hiljalleen kymmenen minuuttia
3. Purkita puhtaisiin, kuumiin purkkeihin. Jäähdytä ja säilytä jääkaapissa

Valmistusaika: Molemmat yhteensä  1 tunti+ 10-30min keittäminen + tekeentyminen jääkaapissa muutaman päivän, säilyy kylmässä vuoden

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Oman puun omenoista

Käytän omaa blogiani keittokirjan tapaan, kun pitää tehdä joku tuttu resepti, joka kuitenkin kaipaa pientä tarkistamista. Tänään huomasin jälleen, että yksi paljon käytetty resepti ei ole koskaan päätynyt blogiin. Pihapuu notkuu omenoista ja ajattelin tehdä pellillisen omenapiirakkaa. Osa saa mennä suoraan pakastimeen ja osan otan mukaani SOS-Lapsikylään, jossa teen vapaaehtoistyönä sunnuntailounaan aikuistuville nuorille. Tuttua ohjetta ei vain blogissa ollut. Joten vanha kotitalouden kirja esiin ja piirakan tekoon. Kirjassa ohje riittää isoon pyöreään piirakkavuokaan, kerroin ohjeen kahdella ja tästä tulee pellillinen.

OMENAPIIRAKKA
(pellillinen)
4 kananmunaa
3 dl hienoa sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl rypsiöljyä
1 1/2 dl maitoa
*
n kilo omenoita
1 rkl tummaa ruokokidesokeria

1. Vaahdota kananmunat ja sokerit. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe, lisää taikinaan vuorotellen maidon ja rypsiöljyn kanssa. Sekoita taikina tasaiseksi
2. Poista omenista kodat ja leikkaa omenat viipaleiksi
3. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Levitä omenaviipaleet pinnalle. Ripottele päälle sokeria. Paista 225- asteeessa 20 minuuttia

Valmistusaika: 15 min + 20 min paistaminen

tiistai 23. elokuuta 2016

Tomaatteja ja papuja

Keitot ovat arkiruokailun pelastajia, joten ilahduin suuresti kevään Glorian ruoka&viinin keittoresepteistä. Reseptien tavalliset raaka-aineet ja nopea valmistusaika tekevät niistä hyvää arkiruokaa. Kaikissa ohjeissa on kuitenkin mukana pieni lisä, joka  tekee niistä astetta mielenkiintoisempia. Nyt kokeilin tomaattikeittoa. Oikaisin reseptissä vielä vähän ja käytin hyvää tomaattimurskaa tuoreiden paahdettujen tomaattien sijaan. Näin keitto oli tarjoilukunnossa viidessätoista minuutissa. Keittoon lisättävä leipä, pavut ja juusto tekevät keitosta ruokaisan, joten keitto täyttää nälkäisemmänkin. Tavalliseen tapaansa neiti olisi halunnut keittoon enemmänkin papuja.


TOMAATTI-MUSTAPAPUKEITTO

2 tlk (laadukasta) tomaattimurskaa
(tai 8 kypsää tomaattia)
rypsiöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl juustokuminaa
6 dl kasvislientä
(jos käytät tomaatteja lisää liemen määrää)
2 viipaletta vaaleaa kuivahtanutta leipää
2 tl hienoa sokeria
pari kierrosta mustapippuria myllystä
1 prk käyttövalmiita mustapapuja 
1/2 dl tuoretta lehtipersiljaa hienonnettuna
100g fetajuustoa

1. Jos käytät kokonaisia tomaatteja paahda ne 225-asteisessa uunissa oliiviöljyn kanssa 15 minuuttia
2. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipuleita rypsiöljyssä muutama minuuttia, lisää juustokumina ja jatka kuullotamista hetki. Lisää tomaattimurska ja kasvisliemi ja kuumenna kiehuvaksi.
3. Lisää leipviipaleet, sokeria ja mustapippuri (ja paahdetut tomaatit jos käytät niitä). Keitä muutama minuutti. Soseuta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella
4. Valuta mustapavut ja lisää keittoon. Hienonna persilja, murustele feta. Lisää fetaa ja persiljaa keitto-annosten päälle

Valmistusaika: 15min

maanantai 22. elokuuta 2016

Purkittamista talvea varten, osa I

Pienen taloyhtiömme puutarha on tänä vuonna tuottelias. Yrtit kukoistavat ruukuissa ja hedelmäpuiden oksat notkuvat hedelmistä. Oman pihamme omenapuu pudottelee kypsiä omenoita, jotka yritän kerätä talteen. Usein tosin jänikset ehtivät ensin. Ne pitävät etutassuillaan omenaa paikallaan ja rouskuttavat puolet siitä, ja siirtyvät seuraavaan omenaan. Naapurin luumupuukin tuottaa yksinelävälle rouvalle aivan liikaa, joten saimme luvan verottaa sen satoa. Uudessa Maku-lehdessä oli sopivasti säilöntäohjeita, joista ensimmäisenä pääsi kokeiluun


ROMMILUUMUT
(1/2 l luumurommia ja 1kg rommiluumuja)
1kg luumuja
500g tummaa muscovadosokeria
vaaleaa rommia

1. Halkaise luumut ja poista kivet. Lado luumut puhtaaseen lasitölkkiin (vetoisuus 1,5 l) kerroksittain sokerin kanssa. Kaada lopuksi päälle vaaleaa rommia niin paljon, että luumut peittyvät
2. Sulje korkki ja anna tekeytyä viileässä useampi viikko, mieluiten muutama kuukausi. Käännä purkkia alussa, jotta sokeri liukenee
3. Nauti luumut jäätelön kanssa ja maustunut rommi liköörinä

Valmistusaika 30 min aktiivinen + tekeytyminen kuukausia

torstai 18. elokuuta 2016

Mökkisavustimella

Alkukesän kokeilu savustetuista perunoista sai tahtomaan lisää. Olin lukenut jostain lehdestä litistetyn, grillatun broilerin ohjeen ja sovelsin sitä savustamiseen. Mausteet oma sovellukseni. Lisäksi vihreää salaattia ja aiolia ja kahden hengen illallinen mökillä oli valmis.Loput broilerista käytin pyttipannuun seuraavana päivänä. Meidän savustimellamme savustusaika oli kaksi tuntia, ulkolämpötila ollessa +20. Siis aika hidasta savustamista, joka varmisti mehevän lopputuloksen.



SAVUSTETTU BROILERI
(kahdelle)
1 valmiiksi suolattu broileri
3 rkl sriracha-kastiketta
3 rkl vaahterasiirappia

1. Leikkaa saksilla broilerin selkärangan kahtapuolta, jotta selkäranka irtoaa. Poista selkäranka. Käännä lintu selälleen ja paina käsillä päältä, jotta lintu listystyy
2. Sekoita sriracha ja vaahterasiirappi ja levitä seos broilerin päälle. Anna maustua tunti
3. Kuumenna savustin. Nosta broileri savustimeen ja anna savustua, kunnes lintu on kypsä. Käännä broileria pari kertaa savustumisen aikana.

Valmistusaika: 15 min + tunnin maustuminen+ 2 tunnin savustuminen

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kesälomalla maisteltua

Teini matkustaa tiistaina ison meren yli aloittaakseen viikon kuluttua opinnot Etelä-Carolinassa. Pikkuhiljaa olohuoneen pöydälle on kerätty kaikenlaista tarpeellista mukaanotettavaksi. Varsinainen pakkaaminen tapahtuu maanantaina. Itse olen alkuviikon työmatkalla, joten en pääse saattamaan. Helsinki-Vantaalle lähtevät kuitenkin yrittäjä, neiti ja teinin tyttöystävä.
Neidin rippijuhlien aikaan teini tapasi monia sukulaisiamme ja perinteisesti juhlien tapaan puolin ja toisin sovittiin, että pitäisi nähdä vielä kesän aikana. Teinin eno kehui grilliään ja yrittäjän sisko miehensä kanssa venettään. Mitäpä teki teini, hän soitti molemmille ja kysyi josko grilli kuumenisi ja vene irtoaisi laiturista, jos hän tyttöystävänsä kanssa tulee käymään. Samalla matkalla nähtiin myös molempien isovanhempia. Yrittäjän siskon, Annen tekemä kakku oli niin hyvää, että teini toivoi kotiuduttuaan sitä muutamaan kertaan. Tänään teimme neidin kanssa kakkua Annen ohjeella.Kakku tarjoillaan myöhemmin tänään, mutta teini laadunvarmisti kakun ja sanoi sen olevan hyvää. Myös hymy kertoi samaa. 


BRITAKAKKU
1/2 uunipellillistä

taikina:
250g voita
2 dl hienoa sokeria
4 kananmunan keltuaista
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa
kaikkien aineiden tulee olla huoneenlämpöisiä


marenki:
4 kananmunan valkuaista
3 dl hienoa sokeria
3 tl vaniljasokeria
(ripaus suolaa- oma lisäys)
kaikkien aineiden tulee olla huoneenlämpöisiä
*
mantelilastuja

täyte:
5 dl kermaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 banaania
3 dl mansikoita

1. Aloita marengista ja vaahdota valkuaiset ja sokerit
2. Tee taikina. Vaahdota kuutioitu voi ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen, koko ajan sekoittaen. Sekoita mukaan jauhot, joihin on lisätty leivinjauhe vuorotellen maidon kanssa
3. Laita uunipellille leivinpaperi ja kaada taikina leivinpaperin päälle, tasoita taikina pellin kokoiseksi. Levitä päälle marenki ja ripottele pinnalle mantelilastut
4. Paista 175 asteessa noin 35 minuuttia
5. Leikkaa levy kahtia. Vaahdota kerma ja mausta sokerille. Leikkaa banaanit ja mansikat viipaleiksi
6. Levitä puolet kermavaadosta toiselle puolikkaalle, lado päälle ensin banaanit ja sitten mansikat. Levitä päälle loppu kermavaahto. Nosta toinen puolikas kanneksi ja paina kevyesti

Valmistusaika: 30 min + paistaminen 35 min, jäähdyttäminen 15min

Kaalia ja lammasta

Mökillä minun alkoi tehdä mieli lammaskaalia. Pakkohan tuo mielihalu oli toteuttaa. Tein yksinkertaisen mökkiläisen version jauhelihasta. Kuivatut karpalot viimeistelivät ruuan. Helppoa ja maukasta. Ruoka jäi kuvaamatta, joten kuvassa iltatunnelmia.
Neiti ja ystävät iltakalassa


MÖKKILÄISEN LAMMASKAALI
(kahdelle)

pieni savoijinkaali
2 porkkanaa
240g lampaan jauhelihaa (pakaste)
pieni sipuli
valkosipulinkynsi
1/2 dl kuivattuja karpaloita
rypsiöljyä
suolaa, mustapippuria
vettä

1. Leikkaa porkkanat lanteiksi. Suikaloi kaali. Kuori ja hienonna sipulit
2. Paista jauheliha, mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää kaali ja tilkka vettä, anna hautua vartti. Lisää porkkanat ja karpalot ja tarvittaessa vettä. Hauduta 15 minuuttia. 

Valmistusaika: aktiivinen 10 min , passiivinen 30 min

perjantai 12. elokuuta 2016

Suolaista kääretorttua

Vietimme juhannuksen perinteisesti mökillä, aattoon asti yrittäjän kanssa kahdestaan ja juhannuspäivänä mukaan liittyivät neiti sekä teini ystävineen. Sunnuntaina kahvittelimme vielä vanhempieni kanssa. Juhannus kun oli halusin tarjota jotain juhlavampaan. Jossain alkukesän lehdessä oli koukuttava ohje, joka onnistuisi mökilläkin. Valmistin rullan gluteenittomana

LOHI-KÄÄRETORTTURULLA 

15 palaa gluteenitonta leipää
1 dl maitoa kostutukseen

täyte:
400g lämminsavulohta
200g piparjuurituorejuustoa
4 rkl hienonnettua tilliä
sormisuolaa

kuorrutus:
400g maustamatonta tuorejuustoa
suolaa, mustapippuria, sinappia

koristelu:
100g kylmäsavulohta
tilliä

1. Levitä leivät tuorekelmun päälle limittäin, 3x5 viipaletta. Halutessani leikkaa leivistä kuoret pois. Kauli leipäviipaleita ohuemmiksi. Kostuta maidolls
2. Sekoita täytteen aineent ja levitä täyte leipälevylle. Kääri levy tiiviiksi rullaksi ja nosta rulla jääkaappiin maustumaan
3. Mausta kuorrutteen tuorejuusto suolalla, mustapippurilla ja sinapilla. Ohenna tarvittaessa maidolla.  Nosta kääretorttu jääkaapista, poista kelmu ja kuorruta. Koristele kylmäsavulohiruusuilla ja tillillä

Valmistusaika: aktiivinen 1 h, passiivinen vähintään 4 tuntia

maanantai 8. elokuuta 2016

Perunoita

Mökkimme grillikatoksessa olevaa savustinta käytetään tavallisesti lohen savustamiseen. Viime kesänä kesänä savustimme ensimmäistä kertaa lihaa. Erittäin onnistunut kokeilu.  Glorian ruoka & viinin huhtikuun numeron savustetut perunat piti siis kokeilla. Lisäsin mukaan vielä uppomunat. Oli hyvää!


SAVUSTETUT PERUNAT
(kahdelle)


10 varhaisperunaa
4 viipaletta pekonia
oksa timjamia
sormisuolaa
1 rkl voita


1. Pese perunat hyvin, mutta anna kuoren jäädä. Hienonna timjami ja pekoni. Laita perunat timjami ja pekoni uunivuokaan. Mausta suolalla ja nosta pinnalle voinokareita
2. Laita perunat savustimeen ja savusta kunnes perunat ovat kypsiä (meidän savustimessa vajaa tunti) 
3.  Tarjoile perunat kapriskastikkeen ja uppomunan kanssa


Kapriskastike:
3 rkl kapriksia
2 kesäsipulinvartta
2 dl kermaviiliä
1 rkl dijonsinappia
suolaa
mustapippuria

1. Hienonna kaprikset ja kevätsipulinvarret. Sekoita kastikkeen aineet ja anna maustua jääkaapissa. Tarjoile perunoiden kanssa

Valmistusaika: 15min + tunnin savustaminen

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Rippijuhlien kakku

Neiti suunnitteli itse rippujuhlien tarjottavat; ajiacoa eli kolumbialaista kana-perunakeittoa, mansikkatuulihattuja sekä kakku. Kakkua varten hän selaili erilaisia kakkukirjoja ja päätyi Emma Iivanaisen valkosuklaa-vadelmakakkuun. Hyvä idea, mutta alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen hän ei itse päässytkään leipomaan eikä varsinkaan koristelemaan kakkua, konfirmaatio kun olikin heti Sveitsistä kotiutumisen jälkeen. Homma jäi siis minulle. Leipominen vielä sujuu, mutta koristelussa en ole juuri uutta kokeillut. Ja tämän kakun juju olivat koristeeksi tulevat valkosuklaapionit. En onnistunut Emman tekniikalla, ja minun kukkani ovat enempi villipioneja, jos pioneja ollenkaan. Omaan makuuni kakku oli liian makea, mutta neiti ja teinin tyttöystävä sanoivat sitä parhaaksi täytekakuksi ikinä. Kolminkertaistin alkuperäisen ohjeen

VALKOSUKLAA-VADELMAKAKKU
(noin 30:lle)

9dl gluteenitonta jauhoseosta
51/4 dl hienoa sokeria
3 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
6 kananmunaa
41/2 dl maitoa (huoneenlämpöistä)
2 1/2 dl rypsiöljyä
6 dl tuoreita vadelmia

Täyte ja kuorrutus:
250g valkosuklaata
600g maustamatonta tuorejuustoa
71/2 dl vispikermaa

suklaakukat:
200g valkosuklaata
punaista jauheväriä
(ilmapalloja)
vadelmia

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota 2 irtopohjavuokaa (halkaisija 26cm)
2. Sekoita kakun kuivat aineet kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa maito, rypsiöljy ja kananmunat. Siivilöi kuivat aineet nesteiden sekaan ja sekoita taikina tasaiseksi. Kääntele vadelmat joukkoon. Kaada taikina kakkuvuokiin ja paista uunin keskitasolla 30-40 minuuttia. Anna jäähtyä vuuassa 5min ja kumoa kakut. Jätä vuoka päälle, jotta kakut pysyvät mehevinä
3. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja lisää sulatettu suklaa joukkoon. Kääntele tuorejuustoseos kermavaahdon joukkoon
4. Halkaise kakut ja käytä puolet täytteestä kakun täyttämiseen. Kuorruta kakku lopulla täytteellä. Vedä ruokalusikalla urat kuorrutteen pintaan
5. Valmista kukat. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Ota osa valkosuklaasta erilleen ja värjää. Sekoita valkosuklaat varovasti, jotta väristä tulee marmoroitunut (Emman ohjeessa ilmapalloihin puhallettiin hieman ilmaa ja pallot kasteltiin suklaaseen. Suklaan kuivettua, pallot puhkaistiin varovasti ja suklaakukat irroteltiin palloista. Minulla tämä ei oikein onnistunut, joten sovelsin). Maalaa sulasta suklaasta lehtiä leivinpaperille ja nosta paperi lehtineen pakastimeen. Irrota jähmettyneet lehdet ja koristele kakku.

lauantai 6. elokuuta 2016

Kuolimon hodarit

Mökillämme on mökin rakentamisesta saakka ollut grilli, ensin tiilistä muurattu ja viimeiset vuodet grillikatoksessa oleva kaasuversio kera hyvän savustusuunin. Nuotiopaikkaa ei sen sijaan ollut moneen vuoteen. Mökkimme on suon laidalla kangasmetsässä, eli metsäpalon vaara olisi kuivina kesinä suuri. Kymmenisen vuotta sitten mökkeilimme neidin kummeilla ja mökki oli samanlaisessa paloherkässä maastossa kuin omanne. Ja silti paistoimme makkaraa ja tikkupullia nuotiolla. Teini kehitteli nuotiolla myös oman herkkunsa; "Kuolimon hodarin", josta lisää reseptiosuudessa. Palatessamme omalle mökille, yrittäjän ja teinin ensimmäinen homma oli rakentaa nuotiopaikka. Olemme grillanneet makkaraa, leipiä, loimuttaneet lohta ja paistaneet lettuja omalla nuotiopaikalla jo kymmeniä kertoja, mutta vasta eilen teimme kuuluisia "Kuolimon hodareita" nuotiolla ensimmäistä kertaa neidin ja ystävien kanssa. Ja nimi Kuolimon hodari tulee Kuolimo-järvestä,yhdestä Suomen puhtaimmaista järvestä, jonka rannalla näitä hodareita tehtiin ensimmäistä kertaa.
KUOLIMON HODARIT


mieluisia makkaroita


tikkupullataikina:
4 -41/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 rkl hienoa sokeria
(jos teet makeita tikkupullia, käytä 1/2 dl sokeria)
2 tl kuivahiivaa
2 dl maitoa
(2 rkl pullomargariinia/rypsiöljyä)

1. Sekoita kuivat aineet. Lisää maito (ja rasva) ja vaivaa taikinaksi
2. Anna taikinan kohota hetki
3. Rullaa taikina pötkylöiksi ja kiedo pötkylät mieleisen makkaran ympärille, ei liian kireälle, sillä taikina leviää paistettaessa
4. Työnnä "hodari" makkaratikkuun ja paista hyvässä hiilloksessa käännellen 10-15 minuuttia, kunnes tikkupulla on kypsää ja leikkaa pitkittäin auki (kuin hodari), täytä mieluisilla mausteilla ja nauti